Verkkouutiset

Amnesty: Ihmisoikeudet ovat hyökkäysten kohteena – myös Suomessa

Amnesty Internationalin mukaan lyhytnäköiset kansalliset edut ja äärimmäisen tiukat turvatoimet ovat johtaneet laajaan hyökkäykseen perusvapauksia ja perusoikeuksia vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuron mukaan ihmisoikeusjärjestelmä kyseenalaistetaan nyt maailmalla entistä voimakkaammin.

– Myös Suomessa on kuultu yhä enemmän puheenvuoroja, joissa kansainväliset sopimukset ja ihmisoikeudet asetetaan kyseenalaisiksi, Laajapuro kertoo Amnestyn tiedotteessa.

Amnesty varoittaa keskiviikkona julkaistussa vuosiraportissaan, että kansainvälinen ihmisoikeuksien puolustaminen on vaarantunut, kun lyhytnäköiset kansalliset edut ja äärimmäisen tiukat turvatoimet ovat johtaneet laajaan hyökkäykseen perusvapauksia ja perusoikeuksia vastaan.

Myös Euroopassa ihmisoikeuksien asema näyttää Amnestyn mukaan horjuvalta. EU epäonnistui vastaamaan pakolaisten hätään inhimillisesti, yhtenäisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Yli 3 700 pakolaista ja siirtolaista kuoli viime vuonna pyrkiessään Eurooppaan.

Amnestyn mukaan YK:n ihmisoikeuselimet, Kansainvälinen rikostuomioistuin sekä Euroopan neuvoston kaltaiset alueelliset ihmisoikeuksia puolustavat instituutiot ovat joutuneet omia ihmisoikeusongelmiaan peittelevien valtioiden heikentämiksi alirahoituksen ja suoranaisten hyökkäysten kautta.

YK:n jäsenvaltioiden ja turvallisuusneuvoston pitäisi Amnestyn mielestä uudistaa maailmanjärjestöä. Seuraavaksi pääsihteeriksi pitäisi oikeudenmukaisessa ja avoimessa prosessissa valita henkilö, jolla olisi lujuutta haastaa ihmisoikeuksia loukkaavat maat.

Suomessa naisiin kohdistavan väkivallan torjunta riittämätöntä

Suomea Amnestyn vuosiraportissa arvostellaan riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä. Suomessa ei ole esimerkiksi riittävästi turvakoteja tai ympärivuorokautista auttavaa puhelinta väkivallan uhreille.

Laajapuron mukaan ongelman laajuus ja sen ratkaisemiseksi tarvittavat keinot ovat olleet jo pitkään hyvin tiedossa, mutta resurssit tähän työhön ovat täysin alimitoitetut.

Raportti arvostelee Suomea myös turvapaikanhakijalasten säilöönotosta. Yksin olevien alle 15-vuotiaiden lasten säilöönotto kiellettiin laissa viime kesänä kaikissa tilanteissa, mutta 15–17-vuotiaat lapset voidaan yhä ottaa säilöön maasta poistettaessa. Myös lapsiperheitä voidaan edelleen ottaa säilöön.

Lisäksi Suomen translaki loukkaa raportin mukaan transihmisten ihmisoikeuksia. Henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista varten vaaditaan muun muassa todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä, lääketieteellistä selvitystä sekä täysi-ikäisyyttä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)