Verkkouutiset

Ammattiliitto Pro: Kaikki asiantuntijat koulutettava digiosaajiksi

Ammattiliitto Pron mukaan suomalainen digikeskustelu on edelleen liian teknologiavetoista ja siinä keskitytään vain ohjelmointialan osaajapulaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Huippukoodari tarvitsee tulevaisuudessakin rinnalleen toimialan syväosaajat kehittämään ja toteuttamaan uusia ratkaisuja, muistuttaa Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.).

Valtionhallinto järjesti maanantaina tilaisuuden Suomen tekoälyn ja alustatalouden tulevaisuudesta. Tilaisuudessa puhunut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pyysi teknologiamurroksella pelottelijoiden lopettavan maailmanloppupuheet ja korosti ihmisten tärkeyttä murroksen keskiössä.

Malinen tukee ministerin näkemyksiä ja samalla perää valtiolta sekä yrityksiltä vastuuta turvallisen muutoksen puitteiden luomiseen. Hänen mielestään digiosaaminen pitää laajentaa yritysten sisällä ohjelmointiyksiköistä koskemaan koko organisaatiota ja henkilöstöä.

– Kaikki asiantuntijat on koulutettava omassa asiantuntijuudessaan digiosaajiksi, sillä muutos koskettaa koko henkilöstöä ja edellyttää uutta osaamista kaikilta työelämässä. Uusi teknologia muuttaa asiantuntijatyön, esimiestyön ja johtamisen sisältöä kaikilta osin. Suomalaisissa yrityksissä tarvittaisiin koko henkilöstöä koskeva digitaalisen osaamisen kehittämisen tiekartta, haastaa Malinen.

Hänen mielestään yritysten rekrytointipolitiikassa digitalisaatioon valmistaudutaan palkkaamalla koulunpenkiltä koodaajia, mutta toimialan substanssiin erikoistuneiden asiantuntijoiden osaamisen annetaan näivettyä.

– Uusista työkaluista saadaan suurin hyöty irti vain, jos niitä on käyttämässä huippuunsa koulutettu osaajajoukko. Digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä voittavat teknologiat yhdistävät parhaiten hyvän asiakaskokemuksen ja uusimman teknologian, toteaa Malinen.

Pron jäsentutkimusten perusteella voimakkaan digitalisaatiomurroksen toimialoilla monet yritykset vähentävät edelleen henkilöstönsä koulutusta. Laskeva trendi on jatkunut koko 2010-luvun. Malisen mukaan teknologiamurros päinvastoin lisää selvästi koulutustarpeita.

– Asiantuntijoiden kalentereihin ja työnsisältöön on avattava säännöllinen viikoittainen palkallinen koulutusikkuna, joka mahdollistaa digiosaamisen kehittämisen, ehdottaa Jorma Malinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)