Näitä hätähuutoja on julkisuudessakin käsitelty paljon. Tällä hetkellä moni opiskelija tuskailee lähiopetuksen puutetta vanhempien seuratessa viereltä huolestuneina opiskelijoiden toimettomuutta. Samalla ammatillisten oppilaitosten henkilöstö kokee voimattomuutta siitä, että nykyisillä resursseilla ei kaikkia työtehtäviä pystytä huolellisesti hoitamaan.
Ongelmallinen nykytilanne johtuu pitkälti hallituksen tällä vaalikaudella toteuttamasta ammatillisen koulutuksen reformista. Sinänsä tarpeellinen reformi toteutettiin tavalla, joka heikensi useiden koulutuksen järjestäjien edellytyksiä toteuttaa perustehtäväänsä. Ensin hallitus leikkasi määrärahat ja vasta sitten vei läpi varsinaisen uudistuksen. Lopputuloksena ammatillisesta koulutuksesta leikattiin reformin yhteydessä yli 200 miljoonaa euroa ja vastuu uudistuksen toteuttamisesta sysättiin kokonaan koulutuksen järjestäjille.
Onneksi tilanne ei ole aivan yhtä huono kaikkialla Suomessa ja positiivisiakin esimerkkejä löytyy. Silti kaikkien on varmasti syytä tunnustaa, että korjattavaa riittää. Hallitus paikkailee nyt virheitään jakamalla hankerahoja, vaikka ainoa kestävä tie tulevaisuuteen lähtee perusrahoituksen nostamisesta.
Koulutuksen järjestäjien täytyy pystyä toteuttamaan perustehtäväänsä, eikä opiskelijoiden lähiopetusta voida ajaa nykyiseen minimiinsä. Hälyttävää on, että joillakin opiskelijoilla ammatillista lähiopetusta on vähemmän kuin peruskoulun kolmannen luokan oppilailla.
Hallituksen reformin vaikutuksia ammatillisen koulutuksen rahoitukseen kuvastaa se, että jopa 1 600 opettajaa on menettänyt työpaikkansa. Vuositasolla tämä tarkoittaa yli 2 miljoonaa opetustuntia. Ammatillisen koulutuksen rahoituksesta tällä hetkellä vain 57 prosenttia käytetään opetukseen, loput kiinteistöihin, hallintoon, koneisiin ja laitteisiin.
On syytä muistaa, että puolet suomalaisnuorista suorittaa toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Lukiokoulutuksen rinnalla ammatillisen koulutuksen tavoitteena on valmistaa osaavia työntekijöitä työmarkkinoille. Koko Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että ammatillisessa koulutuksessa pystytään tätä tavoitetta toteuttamaan tuottamalla yrityksiin laadukasta työvoimaa ja tarjoamalla nuorille näköala tulevaisuuteen, jossa voi pärjätä omalla ammattitaidolla.
Opetusministerin ja päätöksentekijöiden tulisi kuulla hätähuuto ammatillisen koulutuksen tilasta ja korjata hallituksen reformin aiheuttamat vahingot. Vastuuta ei voida vierittää vain koulutuksen järjestäjille. Muuten seurauksena on kehitys, jossa työmarkkinoille valmistuu nuoria puutteellisella ammattitaidolla. Tämä kehitys johtaisi todennäköisesti hallituksen väläyttelemään vaihtoehtoon, jossa nuorten työehtoja ryhdytään heikentämään työllistymisen vauhdittamiseksi.
