Amerikkalaislehti: Suomi on Euroopan ylivoimainen ykkönen vankilapaoissa

Suomen avovankiloiden varjopuoli herättää huomiota maailmalla.

Quartz-julkaisu uutisoi sunnuntaisessa jutussaan, että Suomi on saanut kiitosta edistyksellisistä avovankiloistaan, joissa vangit ovat päiväsaikaan vapaina.

”Tämä laskee kustannuksia ja johtaa matalampiin rikoksen uusimisen lukuihin kuin rikollisten sulkeminen perinteisellä tavalla lukkojen taakse. Toinen puoli on, että se tekee myös karkaamisen varsin helpoksi”, Quartz kirjoittaa.

Julkaisu esittelee Euroopan neuvoston uusia tilastoja, joiden mukaan ”Suomen vangeilla on Euroopan kutisevimmat jalat”. Vuonna 2013 yksi kymmenestä vangista Suomessa pakeni. Tämän kerrotaan olevan kaksi kertaa enemmän kuin listan seuraavalla maalla Belgialla.

”Kyse oli lähinnä avoimista laitoksista tai loman aikana livistävistä vangeista. Mutta myös valvonnan alaisina Suomen vangit ovat Euroopan liukkaimpia – 45 vankia 10 000:sta pakeni suljetuista vankiloista 2013, enemmän kuin toiseksi tulleessa Sveitsissä, jossa heitä oli 37”, julkaisu toteaa.

Kommentit