Verkkouutiset

Amerikkalaiset ostavat elvytysrahoilla osakkeita

Jopa puolet nuorista käyttää valtiolta saamaansa rahaa osakkeisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jopa puolet yhdysvaltalaisista nuorista aikoo sijoittaa valtion elvytysrahat suoraan osakkeisiin, kertoo Deutsche Bankin tuore tutkimus. 18–24-vuotiaista 40 prosenttia aikoo käyttää saamansa rahat osakkeisiin. 25–34-vuotiaista puolestaan joka toinen aikoo käyttää puolet saamistaan rahoista osakkeisiin. Tutkimusta siteeraa uutiskanava CNBC.

Halu ostaa osakkeita laskee, kun siirrytään vanhempiin ikäluokkiin. 35–54-vuotista osakkeita ostaa 37 prosenttia, ja yli 55-vuotiasta vain 16 prosenttia.

– Suuri osa Yhdysvaltain elvytysrahoista käytetään osakkeisiin, toteaa Deutsche Bank.

Tästä on näyttöä aiempien elvytyspakettien kohdalla, pankki arvioi. Sen mukaan yli puolet vastaajista on sijoittanut elvytysrahoista ainakin osan osakkeisiin. Deutsche Bank katsoo, että viimeksi kuluneen vuoden aikana markkinoille on tullut uusia piensijoittajia samalla, kun vanhat sijoittajat ovat lisänneet osakeomistuksiaan.

– Piensjoittajien lisääntymisen takana on usein nuorten, uusien sijoittajien aggressiivinen joukko, joka ei pelkää käyttää vipuvaikutusta.

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi viime viikolla 1,9 biljoonan dollarin suuruisen elvytyspaketin, jolla pyritään korjaamaan koronaviruksen aiheuttamia vahinkoja talouselämälle ja työllisyydelle. Elvytyspaketin ansiosta hallitus korottaa työttömyyskorvauksia, mutta se myös lähettää kansalaisille shekkejä, siis rahaa. Suurimmillaan shekit ovat 1400 dollaria.

Euroopassakin elvytetään koronan vuoksi, mutta täällä hallitukset eivät yleensä lähetä suoraan shekkejä kansalaisille, vaan rahat maksetaan sosiaalitukina ja yritystukina. Tällä tavoin pyritään ohjaamaan rahat niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Silti Euroopassakin on finanssikriisistä lähtien epäilty, että osa elvytysrahoista ohjautuu osakkeisiin. Asiaan ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) sekä entinen kansanedustaja Esko Seppänen (vas.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)