Verkkouutiset

Älypuhelimen riisto saa nuoret aggressiivisiksi

Odotustilanteet ovat erityisen tuskallisia nuoremmille sukupolville.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan odottaminen tai jonottaminen ilman älypuhelinta aiheuttaa hermostuneita reaktioita erityisesti 1980-luvun alun jälkeen syntyneillä.

Milleniaalien eli Y-sukupolven käsitteellä viitataan 1981–1996 syntyneisiin ja Z-sukupolvella noin vuosina 1997–2015 syntyneisiin.

Koeasetelmassa selvitettiin abstraktin ja konkreettisen ajattelun vaikutusta tilanteeseen, jossa henkilöt odottivat kokouksen alkamista. Tutkittu myöhästyminen oli 30 sekuntia, viisi minuuttia ja kymmenen minuuttia.

Y- ja Z-sukupolviin lukeutuvien havaittiin liikehtivän hermostuneesti verrattuna vanhempiin sukupolviin. Odotus oli erityisen tuskallista ilman älypuhelinta: henkilöt paukuttivat käsillään pöytää ja ilmoittivat korkeista aggressiotasoista myös lyhyillä odotusajoilla.

Odotus kului nopeammin ja aiheutti vähemmän kielteisiä tunteita, jos koehenkilöiden ajatukset saatiin käännettyä johonkin muuhun konkreettiseen asiaan.

Ben-Gurionin yliopiston tutkija Dorit Efrat-Treisterin mukaan ilmiötä voisi hyödyntää terveyskeskuksissa, joissa odotustilanteet ovat yleisiä. Asiakkaita voi ”hämätä” esimerkiksi ruuduilla, joissa esitetään konkreettista informaatiota. Ilmiötä voi soveltaa myös arkielämässä.

– Jos odotat myöhässä olevaa henkilöä, kannattaa ajatella jotain konkreettista, kuten että hän ehkä juuttui ruuhkaan. Verrattuna siihen, että ajattelisi abstraktimmalla tavalla esimerkiksi sitä, että henkilö ei kunnioita sinua, Efrat-Treister sanoo Journal of Organizational Behavior -julkaisussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)