Verkkouutiset

Operaatioita myös Suomen lähellä – ”signaali Vladimir Putinille”

Krimille sijoitettu Venäjän meripuolustusjärjestelmä reagoi amerikkalaisaluksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain laivasto on jälleen siirtänyt kolme sota-alustaan Mustallemerelle, kertoo maan asevoimien toimintaa seuraava uutissivusto Stars and Stripes.

Italian Napoliin sijoitettu USA:n 6. laivaston esikunta tiedottaa amerikkalaisen hävittäjäalus USS Porterin operoivan strategisesti tärkeäksi luonnehditulla alueella. Mustallemerelle on saapunut myös laivaston täydennystankkeri USNS Laramie varmistamaan, että toinen hävittäjäalus USS Donald Cook voi jatkaa toimintaansa ilman huoltokäyntiä satamassa.

– Läsnäololla on eniten merkitystä silloin, kun se on keskeytyksetöntä, ja meritankkaus tekee tämän mahdolliseksi, Euroopassa toimivien amerikkalaisalusten operatiiviseen koordinointiin osallistuva kommodori Joseph Cagliano sanoo.

Nato on viime vuosina korostanut vahvan sotilaallisen läsnäolon tarpeellisuutta Mustallamerellä, jota Venäjä on vuonna 2014 toteuttamansa Krimin laittoman haltuunoton jälkeen pyrkinyt käsittelemään omana sisämerenään.

Yhdysvaltain entinen Euroopan-joukkojen komentaja, kenraaliluutnantti Ben Hodges pitää lisäpanostusta Mustallemerelle olennaisen tärkeänä. Hän myös kehottaa USA:n eurooppalaisia liittolaisia aiempaa aktiivisempaan rooliin.

– USA:n laivastoon kohdistuu liian paljon vaatimuksia, mutta resursseja on liian vähän. Presidentti Joe Biden tulee edellyttämään liittolaisilta enemmän, Hodges toteaa.

Vladimir Putinin hallintoa Naton vahvistunut läsnäolo Mustallamerellä ei näytä miellyttävän. Kremlin ohjauksessa toimivat valtiolliset mediat raportoivat tuoreeltaan, että Krimille sijoitettu meritorjuntajärjestelmä harjoittelee samaan aikaan, kun USS Donald Cook operoi Venäjän militarisoiman niemimaan läheisyydessä.

Alukset myös Suomen lähivesillä

Huhtikuussa 2020 amerikkalaishävittäjä USS Donald Cook toimi Itämerellä osallistuttuaan ensin Britannian johtamaan sukellusveneiden torjuntaharjoitukseen pohjoisella Atlantilla. Itämerellä alus toteutti Naton mukaan eurooppalaisten liittolaisten kanssa yhteisoperaatioita, joiden päämääränä oli alueellisen vakauden turvaaminen.

Samaan aikaan toinen amerikkalaishävittäjä USS Porter oli siirtynyt Mustallemerelle, jonka sotilaallista tasapainoa Venäjän vuonna 2014 toteuttaman Krimin laittoman haltuunoton ja systemaattisen militarisoinnin sanottiin merkittävästi järkyttäneen.

Nato kertoi aluksen toteuttaneen meriturvallisuuteen liittyviä operaatioita paitsi USA:n Nato-liittolaisten, myös sotilasliittoon kuulumattomien Georgian ja Ukrainan kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)