Jarmo Korhosen ja Alpo Rusin uutuuskirjassa Kremlin jalanjäljet (Docendo) käydään läpi Rusin 2002 vakoilukohua. Kirja etsii vastausta kysymykseen siitä, miksi juuri Alpo Rusi leimattiin maanpetturiksi.
Kustantajan tiedotteen mukaan ”kyse oli harkitusta mustamaalauksesta, politiikasta ja tutkimatta jätetystä itävakoilusta”. Syitä olivat myös 1990-luvun presidenttipelit ja suomettumisen peittely.
Kremlin jalanjäljet -kirjan mukaan vakoiluepäilyjä levitettiin pääministerin kabinetista alkuvuodesta 1998 ja myöhemmin etenkin ulkoministeriöstä.
Kustantajan tiedotteen mukaan ”sosialidemokraattinen valtiojohto oli täysin keskeisessä roolissa kohun joka käänteessä”.
Kirja väittää, että pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ”organisoivat vuodon” vakoilusyytöksestä alkuvuodesta 2002. Kirjan mukaan ”ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pertti Torstilalle puolestaan ulkoministeri Erkki Tuomioja leimasi Rusin vakoilijaksi tammikuun alussa 2002″.
– Vuoto ”vakavasta vakoilusta” oli lähtenyt jo kolmannen kerran liikkeelle supon (päällikkö Seppo) Nevalan, pääministeri Lipposen ja ulkoministeri Tuomiojan ansiosta alkuvuodesta 2002. Ensimmäisen kerran vakoiluepäilytiedot Rusista olivat lähteneet pääministeri Lipposen kabinetista ulos jo keväällä 1998.
– Ulkoministeri Erkki Tuomioja teki hartiavoimin työtä Rusin syyllistämiseksi ja epäilyjen levittämiseksi, kirjassa väitetään.
Alpo Rusi oli kirjan mukaan uhmannut ”valtansa huipulla olevia sosialidemokraatteja kirjoitettuaan syksyllä 2000 ilmestyneen henkilöhistoriansa Mariankadun puolelta”.
Ahtisaari menetti malttinsa
Kirjassa Alpo Rusi valottaa välirikkoaan presidentti Martti Ahtisaaren kanssa, jonka neuvonantajana hän toimi. Rusi katsoo presidentin tulleen kaadetuksi 1998-2000 pyrkimästä toiselle kaudelle. Yhtenä horjuttamisvälineenä olivat Rusista levitetyt vihjailut.
Alpo Rusi kirjoittaa, että ”Ahtisaari luovutti heti alkuunsa (presidenttikautensa alussa) osan todellisesta vallasta takaisin Sdp:lle”. Suojelupoliisin Seppo Nevalalla oli Rusin mielestä ratkaiseva rooli Ahtisaaren presidenttiyden horjuttamisessa.
– Vuoden 1998 alussa Supon päällikkö Seppo Nevala säikäytti lopulta presidentti Ahtisaaren vihjailemalla Alpo Rusin nimen löytyneen entisen Itä-Saksan turvallisuusministeriön Stasin henkilörekisteristä, vaikka todellinen näyttö vakoilusta kuitenkin puuttui, kirjassa todetaan.
Muun muassa keväällä 1998 Ukrainan valtiovierailun yhteydessä presidentti oli heittänyt virkamiesten nähden ”demonstratiivisesti” Rusin valmisteleman Berliinin puheen luonnoksen pitkin seiniä.
Muita Ahtisaareen liittyviä kirjan kohtia:
– Supo oli välittänyt irrallisia tietoja Rusin yhteydenpidosta Peter Castenfeltiin (Kosovo-neuvotteluissa Venäjää lähellä ollut lontoolaissijoittaja). Tämän seurauksena presidentti Ahtisaari oli menettänyt malttinsa. Kotimaahan palattuaan hän määräsi täyden tutkinnan käynnistettäväksi ”vuotamisista” ja vanhoista stasi-epäilyistä, kirjassa todetaan.
– Presidentti Ahtisaari jätti jostain syystä selvittämättä supolle, amerikkalaisille ja Suomen hallitukselle tarkempia tietoja Rusin roolista Castenfelt-yhteydenpidossa. Presidentti Ahtisaari oli nimenomaisesti toivonut, että Rusi tapaa Castenfeltiä ”jotta tiedämme mitä Moskovassa tapahtuu”.
– Alpo Rusin mielestä on selvä, että Stasi-epäilyt yhdistettynä Peter Castenfelt -yhteydenpitoon vuonna 1999 muodostivat pommin, joka räjähti keväällä 2002. Presidentti Ahtisaari uskoi annettuna totuutena, että Alpo Rusi oli tietolähde tai vakooja, joka oli antanut ulkoministeriön asiakirjoja Stasille 1970-luvulla nuorena ulkoministeriön avustajana. Tämä loi sen psykologisen asetelman, jossa Castenfelt-yhteydenpito kääntyi epäilyksi, että Alpo Rusi vakoili Venäjän turvallisuusorgaaneille Kosovon rauhanprosessin yhteydessä. Molemmat väitteet olivat kuitenkin täysin perusteettomia. Silti ne muodostivat perustan pääministeri Lipposen hallituksen ja tasavallan presidentti Halosen päätöksille täyden maanpetosrikosta koskevan esitutkinnan aloittamiselle keväällä 2002. Ahtisaari oli informoitu, mutta tämä ei vaatinut Rusin kuulemista, vaan antoi vihreää valoa katastrofiin johtaneen prosessin käynnistämiselle.
– Presidentti Ahtisaaren käyttäytymistä ymmärtää, kun tämän teoksen valmistelun yhteydessä selvisi, että supo oli antanut jälleen epämääräisen epäilyvihjeen alkuvuodesta 1998. Ahtisaaren läheisen ystävän mukaan presidentti oli kovaäänisesti ihmetellyt, miten hän oli hankkinut vakoojan avustajaksi. Presidentti ei kuitenkaan uskaltanut suoraan kysyä Alpo Rusilta, kuinka asiat oikeasti olivat.
– Supon Alpo Rusista kylvämät vakoiluepäilyt poliittiselle johdolle, ennen kaikkea presidentti Ahtisaarelle, vaikuttivat Suomen vuoden 2000 presidentinvaaliin ja presidentti Martti Ahtisaaren halukkuuteen asettautua ehdokkaaksi toiselle kaudelle.
