X
SULJE MAINOS
Koronaviruksesta kehittyy jatkuvasti uusia mutaatioita. LEHTIKUVA / AFP Olga Maltseva

Alkuperäistä tarttuvampi Delta Plus -variantti lisääntymässä

Britanniassa terveysturvavirasto tutkii mutatoitunutta virusmuunnosta.

Terveysturvavirasto UKSHA:n mukaan uusi mutaatio saattaa olla alkuperäistä Delta-varianttia helpommin tarttuva, ja sen ominaisuuksia tutkitaan parhaillaan. Vielä ei ole näyttöä siitä, että uusi mutaatio voisi aiheuttaa tavallista vakavampaa koronatautia. Asiasta uutisoi BBC.

Britannian yleisimpänä koronataudin aiheuttajana on yhä alkuperäinen Delta-variantti, mutta ”Delta Plus”-tapaukset ovat lisääntyneet runsaasti. Viimeisimpien tietojen mukaan noin kuusi prosenttia Britannian koronatartunnoista luokitellaan Deltan ”Plus”-mutaatioksi.

– Tämä muunnelma on yleistynyt Yhdistyneessä Kuningaskunnassa viime kuukausina, ja meillä on varhaisia ​​todisteita siitä, että Deltan mutaatio kasvaa nyt alkuperäistä varianttia nopeammin, kertoo UKHSA tiedotteessa.

Britannian lisäksi uutta varianttia on esiintynyt muun muassa Yhdysvalloissa ja Tanskassa.

Jatkuva muuntuminen on tyypillistä virustaudeille, ja asiantuntijoiden mukaan maailmassa kiertääkin parhaillaan tuhansia erilaisia koronaviruksen muunnoksia. Tutkijoiden mukaan olemassa olevia rokotteita ei ole vielä tarpeen päivittää uusien mutaatioiden vuoksi.

– Koronaohjeemme kansalle ovat samat variantista riippumatta. Ottakaa rokote ja tarvittaessa myös sen tehosteannos. Maskia on hyvä käyttää ainakin väentungoksissa, ja sisällä ihmisiä tavatessa voi avata ovet ja ikkunat jotta ilma kiertäisi paremmin, kertoo UKSHAN: toimitusjohtaja, tohtori Jenny Harries BBC:lle.

– Yleistä varovaisuutta on syytä jatkaa. Jos sinulla on oireita, kannattaa tehdä PCR-testi ja pysyä kotona, kunnes testi antaa negatiivisen tuloksen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt