Verkkouutiset

Alkon myynti ennätyskasvussa

Juomia myytiin kesäkuussa lähes 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkon litramyynti jatkoi kesäkuussa kasvuaan ja edellisvuoteen verrattuna juomia myytiin 19,6 prosenttia enemmän, ilmenee Alkon tuoreista tilastoista.

Kaikkien tuoteryhmien myynti kasvoi. Kaikkiaan juomia myytiin 9,2 miljoonaa litraa.

Prosentuaalisesti eniten myyntiään kasvattivat roseeviinit, joita myytiin 48,2 prosenttia edellisvuotta enemmän. Toiseksi eniten myyntiään kasvattivat valkoviinit (25,4 prosenttia) ja kolmanneksi kuohuviinit (22,3 prosenttia). Alkoholittomien juomien myynti kasvoi 13,8 prosenttia ja muiden väkevien myynti kasvoi 17,3 prosenttia.

Kaikkiaan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Alkosta myytiin juomia 43,8 miljoonaa litraa ja myynti oli 13,5 prosenttia edellisvuotta vilkkaampaa. Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Alkoissa asioi 26,9 miljoonaa asiakasta, kun vuosi sitten asiakkaita oli 25,7 miljoonaa.

Alkon myynti on kasvanut korona-aikana ravintoloiden ollessa suljettuna ja rajat ylittävän liikenteen ollessa pysäytettynä. Alkoholin kokonaiskulutuksesta anniskelu vastaa noin 10 ja matkustajatuonti noin 15 prosentin osuutta.

– Rajoitusten purkaminen tullee vaikuttamaan Alkon litramyyntiin tulevina kuukausina. Muutosta on vielä vaikea arvioida, Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen toteaa.

Suosiotaan ovat kasvattaneet myös etenkin pienpanimotuotteet. Tänä vuonna Alko arvioi pientuottajatuotteiden kysynnän kasvavan 10-20 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)