Verkkouutiset

Uudistus on johtanut kauppojen valikoimien laajentumiseen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Alkoholiuudistusta kehutaan – ”joko vasemmisto ja alkiolaiset uskovat?”

Pahimmat kauhukuvat eivät Sinuhe Wallinheimon mukaan toteutuneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Sinuhe Wallinheimon mukaan alkoholiuudistukseen nihkeästi suhtautuneiden olisi aihetta tarkistaa kantaansa.

Hän on jakanut Verkkouutisen jutun vuonna 2018 voimaan astuneesta alkoholilain uudistuksesta. Uudistuksen myötä 5,5 prosenttisten eli niin sanottujen vahvojen oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti sallittiin ruokakaupoissa.

Vaikka lainmuutoksen povattiin johtavan vahvojen alkoholijuomien kulutuksen huomattavaan nousuun, eivät nämä kauhukuvat kuitenkaan toteutuneet. Muutos on sen sijaan näkynyt ennen kaikkea kauppojen valikoiman laajentumisena.

– Valikoimat monipuolistuvat, kulutus laski, verotuloja enemmän. Mikään kauhukuvista ei toteutunut, Wallinheimo toteaa.

– Ehkäpä jo nyt vasemmisto ja kepun alkiosiipi uskovat siihen, että suomalainen ei ole yhtään sen enempään viinaan menevä kuin kukaan muukaan Euroopassa, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)