Alkoholiveron kertymä vuonna 2017 oli 1 337 miljoona euroa. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

”Alkoholin verotusta olisi pitänyt laskea”

Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon mukaan alkoholin verotuotot valuvat Viroon.

– Alkoholin tuonti Virosta tulee merkittävästi lisääntymään väärän veropolitiikan vuoksi, Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo arvioi Verkkouutisten haastattelussa.

Sinuhe Wallinheimo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Toukokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan alkoholin tuonti Virosta kääntyi kasvuun vuoden takaisesta. Tammikuussa 2019 korotettu olutvero lisäsi oluen tuontia Virosta helmi-huhtikuussa jopa 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavan ajanjakson aikana.

Yhteensä suomalaiset toivat Virosta toukokuun 2018 ja huhtikuun 2019 välisenä aikana yhteensä 29 miljoonaa litraa alkoholijuomia, mikä on noin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Sinuhe Wallinheimo pitää hallituksen suunnittelemaa alkoholiverotuksen nostoa huolestuttavana. Hallitusohjelman mukaan alkoholin verotusta kiristetään vuosittain 50 miljoonalla.

Wallinheimon mukaan alkoholin verotusta olisi pitänyt laskea. Hän ennustaa, ettei hallitus tule pääsemään niihin veron tuottotavoitteisiin, joita on nyt kaavailtu.

– Edes verotuksen pitäminen ennallaan ei olisi riittänyt. Edellinen hallitus kiristi alkoholin verotusta 100 miljoonalla ja se oli valitettavasti jo siinäkin ympäristössä sellainen tekijä, joka taas lisäsi tuontia Virosta, Wallinheimo kertoo.

Viro ilmoitti toukokuussa laskevansa oluen, siiderin ja väkevien juomien veroa 25 prosentilla.

– Todellakin väärin ajoitettu veronkorotus varsinkin, kun hallitus tiesi, että Viro tulee päinvastoin laskemaan verotustaan, Wallinheimo arvioi.

LUE LISÄÄ:

Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi (VU, 10.6.2019)

MaRa: Veronkorotus siivittää alkoholimatkailua (VU. 3.6.2019)

Alkoholin tuonti Virosta kääntynyt kasvuun (VU, 20.5.2019)

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt