Verkkouutiset

Alkoholin myyntirajoitukset hämmentävät – ”pelkkä vitsi”

Kello 21 päättyvä alkoholimyynti on lahtelaismiehen mukaan holhoamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lahtelaismies kummastelee alkoholin myyntiin liittyviä aikarajoituksia ja kansalaisten holhoamista.

Hän kertoo kävelleensä sisään kauppaan hieman iltayhdeksän jälkeen. Kauppa oli auki kello 23 saakka, mutta yli 2,8-prosenttisia alkoholituotteita ei saanut enää lain mukaan myydä.

– Ostin sitten kuusi tölkkiä olutta, joiden alkoholipitoisuus on 2,8 prosenttia. Laskujeni mukaan sain nyt alkoholia mukaani 16,8 yksikköä sen kielletyn vaihtoehdon, 10,5 yksikön sijasta. Se on yli 50 prosenttia enemmän, Ilkka Rotko kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.

– Halutessani olisin voinut ostaa vaikka kaikki kaupassa olevat 2,8 prosentin vahvuiset oluet.

Kirjoittaja huomauttaa, että kolme tölkkiä normaalia keskiolutta sisältää 13,8 yksikköä alkoholia. Kolmessa nelosoluessa on puolestaan alkoholia 16,2 yksikköä.

Rajoitukset ovat hänen mukaansa ”pelkkä vitsi”.

– Niissä molemmissa on vähemmän alkoholia kuin kuudessa tölkissä ykkösolutta. Tästä voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä yhteiskuntamme holhoamisesta, ohjailusta ja alkoholikasvatuksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)