Verkkouutiset

Alexander Stubb: Se oli pelottavin hetki urallani

Ex-ministerin mukaan vuoden 2015 maahanmuuttokriisi ei ollut hallittua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan kansanpuolue EPP:n ehdokkaaksi EU-komission johtoon pyrkivä Alexander Stubb (kok.) on kiertänyt viime viikot ympäri Eurooppaa. Tänään hän piti puheen europarlamentin keskustaoikeistolaisen nuorisojärjestö YEPP:n tilaisuudessa.

– Olen täällä vähän niin kuin lopettelemassa kierrostani. Viime sunnuntaina lähdin yhdeltätoista Bukarestiin, ja sen jälkeen olen ollut Varsovassa, Pariisissa ja Lissabonissa. Nyt kierrokseni päättyy tänne,  Alexander Stubb sanoi.

Hän aloitti tilaisuuden kysymällä, kuinka moni kuuntelijoista on tulossa Helsinkiin. Muutama käsi nousi salissa ylös.

– Saanko onnitella teitä rohkeudestanne? Täällä on melkein 20 astetta lämmintä, mutta Helsingissä on alle viisi astetta ja pilkkopimeää, Stubb vitsaili.

Hän jatkoi vitsailua kertoessaan suomalaisten erikoisuudesta. Stubb lisäsi nopeasti, ettei ole tilaisuudessa puhumassa vain suomalaisista, vaan niistä arvoista, joille hän perustaa EU:n.

Keskustelun edetessä unkarilainen edustaja kysyi miten ääriliikkeitä, kansalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja maahanmuuttoa voisi vähentää turvallisuuden lisäämiseksi.

– Tämä on hyvä kysymys. EU on mielestäni olemassa neljästä syystä: rauhan, vaurauden, turvallisuuden ja vakauden. Olemme olleet hyviä kahdessa ensimmäisessä, mutta turvallisuus ja vakaus ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden aikana vaakalaudalla, Stubb vastasi.

– Vuoden 2015 maahanmuuttokriisi oli elämäni pelottavimpia hetkiä. Olin silloin hallituksessa, eikä maahanmuutto ollut ollenkaan hallittua. Se oli pelottavin hetki koko poliittisella urallani, hän jatkoi.

Stubb korosti, että populismin torjuminen on erittäin tärkeää. Kun häneltä kysytään, miten populismin suosiota voisi vähentää, Hän käski tarttumaan härkää sarvista.

– Tiesittekö, että myös Suomessa populistinen puolue pääsi hallitukseen vuoden 2015 vaaleissa? Perussuomalailla oli kampanjassaan kolme kärkiteemaa. Tärkeimpiä niistä olivat lupaukset maahanmuuton ja Kreikan avustuksien lopettamisesta. Olin tuolloin Suomen pääministeri. Kun perussuomalaiset nostettiin hallitukseen, heidän kannatuksensa lähti  samalla laskuun. En sano, että tämä on oikea tapa käsitellä populismia, mutta yksi esimerkki, Stubb kertoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)