Verkkouutiset

Aleksei Navalnyille vankeutta, mellakkapoliisit kaduilla

Venäjän oppositiojohtajan tukijat on kutsuttu uusiin mielenilmauksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin ehdollinen vankeusrangaistus on muutettu kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaksi tuomioksi vankileirillä.

The Moscow Times -lehden mukaan alkuperäistä 3,5 vuoden tuomiota alennettiin jo kärsittyjen arestien seurauksena.

Aleksei Navalnyi kuvaili oikeudessa syytteitä tekaistuiksi ja huomautti presidentti Vladimir Putinin yrittäneen murhauttaa hänet turvallisuuspalvelu FSB:n avulla.

Moskovalaisen tuomioistuimen mukaan Navalnyi on vältellyt ehdonalaisensa valvontaa ja jättänyt kertomatta oleskelupaikkaansa Saksassa. Oppositiojohtaja vietiin viime elokuussa sairaalahoitoon Saksaan Venäjällä sattuneen myrkytystapauksen seurauksena.

Aleksei Navalnyi tuomittiin vuonna 2014 poliittiseksi luonnehditussa Yves Rocher -tapauksessa. Venäjä ei ole reagoinut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vaatimukseen tuomion kumoamisesta ja korvausten maksamisesta Navalnyille ja tämän veljelle.

Oppositiojohtajan esikunta on kehottanut tukijoita osoittamaan mieltään Moskovassa. Ekho Moskvy -radion mukaan kaupungin kaduille on saapunut suuri määrä mellakkapoliiseja mielenilmausten hajottamiseksi. Pääsy Punaiselle torille ja FSB:n päämajan lähettyville estettiin aiemmin illalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)