Verkkouutiset

Aleksei Navalnyi palaa Venäjälle – edessä pidätys, toimittajat kiellettiin

Oppositiovaikuttaja palaa kotimaahansa myrkytyksestä huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toimittajia ei päästetä seuraamaan oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin paluuta Venäjälle sunnuntaina.

Asiasta uutisoivan Meduzan mukaan toimittajien pääsy Moskovan Vnukovon lentokentälle on kielletty koronavirusepidemiaan vedoten. Lentokentän tiedottajan mukaan ”Berliinistä saapuvan lennon matkustajista” näytetään kuitenkin videokuvaa.

Aleksei Navalnyi myrkytettiin elokuussa Siperiassa venäläisellä Novitshok-hermomyrkyllä. Itsenäisen Bellingcat-tutkijaryhmän ja sen mediakumppanien selvityksen mukaan murhayrityksen takana oli myrkkyihin erikoistunut salainen FSB:n yksikkö. Sen on kerrottu varjostaneen Navalnyitä siitä lähtien kun hän ilmoitti pyrkivänsä Venäjän presidentiksi vuonna 2017. Yksikön jäsenten kerrotaan matkustaneen viimeisen kolmen vuoden aikana yli 30 kertaa samaan aikaan samoihin paikkoihin kuin Navalnyin.

Venäjän viranomaiset ovat  ilmoittaneet, että Navalnyi aiotaan pidättää heti kun hän saapuu maahan. Navalnyin kerrotaan rikkoneen ehdonalaisen vankeustuomionsa ehtoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)