Verkkouutiset

98-oktaanisen bensiinin hinta on kohonnut jopa yli kahteen euroon. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

AL: Tämän takia bensiinilitra voi maksaa jo yli kaksi euroa

Polttoaineiden hinnat ovat ennätyskorkealla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Polttoaineiden hinnat ovat korkeammalla kuin koskaan aiemmin, ja bensiinilitrasta pitää maksaa paikoin jo yli kaksi euroa.

Autotuojat ja teollisyys ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo Aamulehdelle, että korkean hinnan taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinta. Pohjoisen pallonpuoliskon lämmityskausi vaikuttaa siihen, että polttoaineet maksavat talvella enemmän kuin kesällä.

Tilastokeskuksen kahden vuoden seurannan mukaan hinnat olivat alimmillaan koronapandemian alussa toukokuussa 2020, jolloin 95-bensiini maksoi 1,28 ja 98-bensiini 1,36 euroa litra. Dieselistä maksettiin litraa kohti 1,16 euroa. Hintoihin vaikutti alentavasti se, että tuolloin raakaöljyn hinta painoi noin 16 yhdysvaltain dollariin barrelilta, mutta nyt siitä maksetaan Neste oy:n Thomson Reutersin dataan mukaan noin 82 dollaria.

Raakaöljyn hinta on ollut kuitenkin aiemmin korkeampi kuin nyt. Siitä huolimatta polttoaineiden hinnat takovat parhaillaan ennätyksiä.

Tero Kallio kertoo syyksi polttoaineveron korotuksen, joita on tehty viimeisen 10–12 vuoden aikana seitsemän kertaa. Verojen osuus dieselissä on noin 60 ja bensiinin hinnassa noin 70 prosenttia.

– Veronkorotukset ovat olleet kahdesta kahdeksaan senttiä, keskimäärin neljän sentin paikkeilla, Kallio laskee AL:lle.

Raakaöljyn hinnan ja veronkorotusten lisäksi polttoaineiden hintoja on nostanut jakeluvelvoitteen nousu. Sen myötä vuoden 2022 alusta kulutukseen toimitetuista liikenteen polttoaineista on oltava uusiutuvia 19,5 prosenttia. Vuoteen 2030 mennessä prosenttiosuus nousee 30 prosenttiin.
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)