X
SULJE MAINOS
Viranomaiset varoittavat Omakanta-huijaussivustoista. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

AL: Nettihuijarit veivät 45 000 euroa perheen tileiltä

Viranomaiset varoittavat rikollisten valesivustoista.

Viranomaiset ovat syksyllä varoittaneet rikollisten yrittävän urkkia pankkitunnuksia huijausmainoksilla ja tekstiviesteillä Omakannan nimissä. Verkkoon on myös ilmestynyt erittäin uskottavia Omakanta-valesivustoja.

Poliisin tiedossa on useita tapauksia, joissa rikolliset ovat valeisvustojen kautta saaneet haltuunsa pankkitunnuksia, Aamulehti uutisoi.

–Käytännössä tämä menee niin, että kun henkilö kirjautuu tietokoneelle ja menee väärän selaimen tai ei-luotettavan yhteyden kautta esimerkiksi pankin sivulle, hän voikin päätyä valesivustolle, vanhempi rikoskonstaapeli Juha Partanen kertoo.

Aamulehden haastattelema huijauksen kohteeksi joutunut kankaanpääläinen perhe kertoo käyttötililtä hävinneen jopa 45 000 euroa. Rikolliset olivat myös päässeet käsiksi perheen säästötiliin.

– Se on iso summa rahaa. Tällaiselta tavalliselta työntekijältä menee monta vuotta, että normaalien arjen menojen ohessa saa säästettyä noin ison summan. Se ei onnistu vuodessa, eikä kahdessa, perheen isä toteaa.

Poliisin selvittäessä tapausta kävi ilmi, että rikolliset olivat saaneet tunnukset haltuunsa verkkoasioinnin yhteydessä.

– Olin ollut kipeänä ja kävin Omakannassa katsomassa verikokeiden tulokset, mies kertoo AL:lle.

Tapausta tutkitaan nyt törkeänä kavalluksena. Rahoista kateissa on vielä 25 950 euroa.

Perheessä ihmetellään etenkin pankin passiivisuutta.

– Se tässä ihmetyttää, miksei pankissa ole mikään hälytyskello soinut. Olen sen verran selvittänyt, että monissa muissa pankeissa näin isojen siirtojen tekeminen varmistetaan. Tuttava sai meidänkin pankistamme soiton jo 500 euron summasta. Harmittaa, ettei meiltä kysytty mitään, kun tapana ei ole ollut tehdä isoja asiointeja verkossa, perheen isä sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt