Sosiaali- ja terveydenhuollon prosessia on kirjoittajan mielestä mietittävä uudestaan. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

AL: Lääkäripula kiristyy, 5000 euroa on vähän nuorelle lääkärille

Tampereella terveyskeskuksiin on vaikeaa saada lääkäreitä.

Tampereen kaupungin terveysasemilla kärsitään kovasta lääkäripulasta, kertoo Aamulehti. Esimerkiksi sijaisia ei ole saatu palkattua lyhyisiin poissaoloihin vuosikausiin.

Kaupunkiin pyritään palkkaamaan lisää lääkäreitä, mutta rekrytointi on haastavaa. Tampereella uusi ilmiö on kova palkkakilpailu yksityisen puolen kanssa.

Vastaanottotoiminnan ylilääkäri Kati Myllymäen puheilla kävi vastikään työnhaussa vastavalmistunut, nuori lääkäri. Ylilääkäri tarjosi hänelle 5 000 euron pohjapalkkaa, minkä verran Tampere maksaa aloittelevalle terveyskeskuslääkärille.

– Nuori lääkäri vastasi, että Hämeenlinnan seudulla julkista palvelua pyörittävä yksityinen yritys oli jo tarjonnut hänelle yli 8 000 euroa kuussa. Minusta se on ihan pöyristyttävää, Myllymäki sanoo AL:lle.

Liiketoimintajohtaja Markku Närenevan mukaan Mehiläisellä ei ole Hämeenlinnan seudulla omaa julkista terveysasemaa, joten tässä tapauksessa kysymyksessä on todennäköisesti ollut vuokralääkäritoiminta.

Närenevan mukaan yksityisen ja julkisen puolen lääkäreiden palkkatasot ovat hyvin lähellä toisiaan.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt