Verkkouutiset

AL: Korruptio on Suomessa luultua yleisempää

Suomalainen korruptio on valtaosin piilorikollisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa on katutason lahjontaa suuremman mittaluokan korruptiota, joka kätkeytyy rakenteisiin ja on hankalasti havaittavissa.

Poliisiammattikorkeakoulun vuonna 2016 tekemän raportin mukaan poliisi kirjasi vuosina 2011–2014 yhteensä 516 korruptioon viittaavaa rikosilmoitusta. Korruptiorikosepäilyjen määrä oli samansuuntainen myös edellisellä seurantajaksolla vuosina 2007–2010.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusjohtajan Vesa Muttilainen kertoo Aamulehdelle, että tuoreimmista luvuista ei ole vielä tietoa, sillä vuodet 2015–2018 kattava raportti on vasta tekeillä.

Oikeusministeriön kriminaalipolitiikka- ja rikosoikeusosastolla työskentelevä erityisasiantuntija Juuso Oilinki sanoo Aamulehdelle, että valtaosa korruptiosta ei tule viranomaisten tietoon.

– Katukorruption suhteen meillä on Suomessa äärimmäisen hyvä tilanne, se on fakta. Kyllä meillä kuitenkin on korruptiota, eikä se ole mikään harvinainen ilmiö. Sanotaan näin, että korruptio on Suomessa yleisempää kuin moni luulee.

Suomessa valta on keskitetty paikallistasolle, ja piirit ovat usein pienet, mikä luo riskin epäasialliselle verkostoitumiselle.

Keskeisinä korruption riskialueina pidetään Suomessa etenkin julkisia hankintoja ja niiden tarjouskilpailuja, mutta korruptiota esiintyy myös muun muassa poliittisen päätöksenteon sekä puolue- ja vaalirahoituksen parissa. Tutkimusten mukaan korruption yleisyyden kannalta erityisen riskialttiina näyttäytyy rakennusala.

Oilingin mukaan korruptioon voi kuulua puhdasta lahjontaa, vaikutusvallan kauppaamista tai esimerkiksi urakoista päättäville tarjottuja epäasiallisia palveluksia tai etuuksia. Aina korruption kohteena oleva ei edes tunnista, mistä on kyse.

– Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella esitutkinnassa on viime vuosina ollut esimerkiksi korruptioepäilyjä, joihin on liittynyt ylenpalttisia kestityksiä. Näissä tapauksissa on todella haastavaa ensitietojen pohjalta tehdä rajanveto siitä, onko toiminta rikosoikeudellisesti rangaistavaa vai ei, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)