Alexander Stubb. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

AL: Alexander Stubb paljastaa seuraavat aikeensa

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb jättää nykyisen tehtävänsä tammikuun lopussa.

Aamulehden haastattelussa Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb kuvaa 2,5 vuoden työrupeamaansa investointipankissa ainutlaatuiseksi.

– Tällaiselle euronörtille on ollut hieno kokemus olla maailman suurimman julkisen lainoittajalaitoksen varapääjohtajana. Työn vastaanottaessani en edes ymmärtänyt investointipankin kaikkia mahdollisuuksia, Stubb kertoo Aamulehdelle.

Ennen Euroopan investointipankkiin siirtymistä Stubb vaikutti kotimaan politiikassa. Stubb muun muassa toimi Suomen pääministerinä vuosina 2014-2015 ja valtiovarainministerinä 2015-2016.

Stubb oli kokoomuksen puheenjohtaja yhden kaksivuotiskauden ajan vuosina 2014-2016.

Aamulehden haastattelussa Stubb kertoo, ettei aio palata enää Suomen politiikkaan. Sen sijaan hänellä on suunnitelmissa kirjoittaa kirja.

– Ainoa, mikä on varma, etten palaa Suomen politiikkaan. Sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan kirjaa maailmanpolitiikan nykyisestä sekasortoisesta tilanteesta. Kunhan vain saan siihen aikaa, Stubb sanoo Aamulehden haastattelussa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt