Verkkouutiset

AKT ilmoitti poliittisesta työtaistelusta

Ylityö- ja työvuorojen vaihtokielto alkaa ensi viikon maanantaina useilla sopimusaloilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut laajennetusta ylityö- ja työvuorojen vaihtokiellosta sopimusaloilleen. Työtaistelu on voimassa 8.–28. lokakuuta.

AKT:n mukaan poliittinen toimenpide kohdistuu hallituksen esitykseen, joka toteutuessaan heikentäisi oleellisesti alle kymmenen henkilöä työllistävien yritysten palveluksessa työskentelevien palkansaajien työsuhdeturvaa.

– AKT ei hyväksy jäseniinsä kohdistuvaa työsuhdeturvan heikennystä eikä ylipäätään työntekijöiden eriarvoista kohtelua lain edessä ja vaatii hallitusta lopettamaan syrjivän ja työntekijöitä nöyryyttävän lakiesityksen valmistelun, liitto toteaa tiedotteessa.

AKT:n hallitus tarkastelee tilannetta uudestaan loka-marraskuun vaihteessa, jolloin päätetään työtaistelun mahdollisesta jatkosta.

– Muitakaan työmarkkinoiden käytettävissä olevia järjestöllisiä toimia ei rajata hallituksen vastaisen toiminnan ulkopuolelle, jos tilanne sitä jatkossa edellyttää, AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen sanoo.

Ylityö- ja työvuorojen vaihtokielto koskee muun muassa kuorma-autoalaa, linja-autohenkilökuntaa, huoltamokorjaamoita, säiliöautoalaa ja elintarvikealan kuljettajia.

Uusina sopimusaloina työtaisteluun liittyvät esimerkiksi ahtaus-, terminaali-, huolinta-, öljytuote-, ilmailuhuolto- ja matkatoimistoalan sopimusten piirissä työskentelevät henkilöt.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)