Verkkouutiset

Akava: Työaikalakiin ei saa tulla ohituskaistaa

Akava vaatii, että työaikalain soveltamisalan on oltava mahdollisimman laaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Akavan mielestä poikkeukset lain soveltamisalasta on määriteltävä tarkkarajaisesti ja ennakoitavasti.

– Paikallisen sopimisen pitää tapahtua jatkossakin nykyisten menettelytapojen ja määräysten mukaan. Kilpailukykysopimuksessa sitouduttiin edistämään paikallista sopimista työehtosopimusten puitteissa ja tätä on myös toteutettu päättymässä olevalla neuvottelukierroksella. Työaikalain uudistuksessa tätä on kunnioitettava.

Esitys uudeksi työaikalaiksi on valmisteilla ja sen on määrä tulla eduskunnan käsittelyyn kesäkuussa. Lakia on valmisteltu pitkään ja sen sisällössä on monia epäselviä kohtia, joiden vaikutukset työmarkkinoihin ja työelämään voivat olla laajoja.

– Paikallisesti työajoista sopimisen tulee tapahtua nykyisen sopimusjärjestelmän puitteissa ja luottamusmiesjärjestelmän kautta, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (kok.).

Suomessa oli vuonna 2016 kaikkiaan noin 2,4 miljoonaa työllistä, joista erikoisasiantuntijoita ja asiantuntijoita oli 1 049 000. Tämä henkilöstöryhmä kasvaa kokoa ajan ja tarvitsee jo nykyisen lain puitteissa eniten työaikasuojelua.

Tilastojen mukaan asiantuntijat tekevät paljon ns. harmaata ylityötä, joka ei kuulu päivittäiseen työaikaan ja josta ei makseta erillistä korvausta.

– Työajaksi pitäisi lukea kaikki työhön käytettävä aika, joka ollaan työnantajan käytettävissä. Sen ei pitäisi nykyaikana riippua siitä, missä ja milloin työ tehdään. Myös matka-aika tulee lukea työajaksi. On tärkeää turvata työntekijöiden palautuminen ja riittävät lepoajat, sanoo Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)