Verkkouutiset

Akava: Toinen aktiivimalli ei ole tarpeen

Akava esittää, että työttömyysturvaan suunniteltua toista aktiivimallia ei toteuteta, vaan sen olennaisin osa eli omaehtoinen työnhaku sisällytetään nykyiseen aktiivimalliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Akavan mielestä lakia aktiivimallista pitäisi muuttaa niin, että omaehtoisella työnhaulla voi välttyä työttömyysturvan alenemiselta. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lakiesitystä omatoimisesta työnhaun mallista.

Valmisteilla oleva malli edellyttää työttömältä säännöllistä työnhakua ja siitä raportoimista työttömyysetuuden määräaikaisen menettämisen eli karenssin uhalla.

– Akava pitää omatoimisen työnhaun huomioimista keskeisenä ja olemme vaatineet, että se sisällytetään vuoden alussa voimaan tulleeseen aktiivimalliin. Valmisteilla oleva työnhaun aktiivimalli sen sijaan on seuraamuksiltaan liian ankara eikä sitä pitäisi viedä eteenpäin, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (kok.).

Valtiovarainministeriö arvioi, että työttömyysturvan aktiivimalli vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen.

– Lähtökohdan pitää luonnollisesti olla, että kaikissa tilanteissa aktiivisuus palkitsee enemmän kuin passiivisuus. Olemme saavuttaneet 70 prosentin työllisyysasteen, joka on hyvä asia. Meidän pitää pyrkiä parantamaan työllisyyttä edelleen ja tavoitella ainakin 75 prosentin työllisyysastetta. Hyvinvointivaltion perustan luovat työ ja yrittäminen, Fjäder sanoo.

Aktiivimallissa työttömän aktiivisuus vaikuttaa työttömyysturvan tasoon. Jos työtön ei osoita laissa määriteltyä riittävää aktiivisuutta, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi. Työttömän velvollisuuksia ovat muun muassa työttömien haastattelut sekä aktiivimallin mukaisiin palveluihin osallistuminen.

Akava huomauttaa, että palveluiden laatu ja saatavuus vaikuttavat siihen, miten työtön voi täyttää vaadittavat aktiivisuuden kriteerit.

– Aktiivimallista tulee työttömälle loukku ja oikeusturvaongelma, ellei tukena ole palveluita, joiden avulla työtön voi olla aktiivinen, hakea töitä ja parantaa eri tavoin mahdollisuuksiaan työllistyä, toteaa Akavan asiantuntija Ida Mielityinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)