Verkkouutiset

Akava kannattaa kilpailukieltojen muuttamista

Työministeri aikoo karsia turhia kilpailukieltosopimuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Akavan mielestä on hyvä, että työministeri Timo Harakka (sd.) on päättänyt aloittaa kolmikantaisen lainvalmistelun kilpailukieltosäännöksen muuttamisesta.

Työryhmän tehtävänä on valmistella korvausvelvollisuutta koskeva ehdotus.

– Hallitusohjelman kirjaus kilpailukieltojen käytön rajoittamisesta oli myönteistä. Työministeri Timo Harakan linjaus antaa suuntaa lainmuutoksen valmistelulle. Akava kiittää ministeri Harakkaa tästä linjauksesta, sanoo Akavan yhteiskunta-asioiden päällikkö Vesa Vuorenkoski.

Kilpailukieltosopimusten käyttöä on hänen mukaansa onnistuttu muualla Euroopassa karsimaan olennaisesti nimenomaan pakollisen korvauksen avulla. Muissa Pohjoismaissa on käytössä täsmällisesti määritelty pakollinen korvaus kilpailukieltoajalta.

– Suomen nykyinen säännös, jonka mukaan korvaus on pakollinen yli kuusi kuukautta kestävissä kilpailukielloissa, on todellisuudessa jättänyt palkansaajat vaille korvausta. Pidämme nykyistä työsopimuslain kilpailukieltoja koskevaa säännöstä toimimattomana ja tämän takia on otettava oppia muiden pohjoismaiden käytännöistä, jotta saamme Suomen kilpailukieltojen korvausmallin kuntoon, Vuorenkoski toteaa.

– Lainvalmistelutyö on tehtävä huolella. Muutoin riski kasvaa, että jatkossa kilpailukielloissa on lisääntyvästi käräjöintiä tiedossa. Tätä meidän on syytä välttää, hän varoittaa.

LUE MYÖS: Yrittäjien mielestä kilpailukiellot eivät haittaa rekrytoimista

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)