Verkkouutiset

Akava: Hallitukselta väärä signaali leikkausaikeillaan

Akava on pettynyt maan hallituksen aikeisiin leikata tieteen ja tutkimuksen rahoitusta 2022-2023.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Leikkaukset ovat rajussa ristiriidassa voimassa olevan hallitusohjelman tavoitteiden sekä hallituksen TKI-tiekartan kanssa, Akava korostaa.

Hallitus päätti puoliväliriihessä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa koskevasta 35 miljoonan euron sopeutuksesta. Tämän lisäksi Veikkauksen rahapelitoiminnan tuottojen riittämätön kompensaatio on aiheuttamassa heikennyksiä tieteen rahoitukseen.

– Hallitus on sitoutunut nostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta kokonaisuutena neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoite on kirjattu myös hallitusohjelmaan, muistuttaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (kok.).

Hänen mukaansa tieteen ja tutkimuksen rahoitusta ei saa heikentää, vaan päinvastoin kasvattaa voimakkaasti, jotta Suomi voi nousta koronan aiheuttamasta taantumasta ja saavuttaa rahoituksessa neljän prosentin tavoitteen.

– Nyt hallitus antaa väärän signaalin rahoituksen leikkausaikeillaan. Korkeatasoinen tutkimus on menestyksekkään TKI-toiminnan perusedellytys, eikä sen resursseja pidä missään nimessä heikentää, Fjäder toteaa.

– Meidän pitää pystyä kasvattamaan taloutta ja tärkein osa-alue on juuri TKI-panostukset. Prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa vahvistaa julkista taloutta 900 miljoonalla eurolla. Julkisen sektorin osuus TKI-investointien kasvattamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta voitaisiin rahoittaa nostamalla työllisyysastetta kahdella prosenttiyksiköllä. Tämän lisäksi yritysten tulisi tehdä oma osuutensa, Fjäder jatkaa.

Hallitus ilmoitti kehysriihen jälkeen, että koulutus ja opintososiaaliset etuudet jätetään sopeutusten ulkopuolelle. Tieteessä leikkauslistalle kuitenkin jäävät muun muassa Suomen Akatemian myöntövaltuudet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)