Verkkouutiset

Ajoneuvovero kolminkertaiseksi? – ”Kannattavinta jäädä kotiin”

Kokoomuksen Arto Satosen mukaan rajut korotukset autoilun veroihin söisivät työn kannustimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satosen mukaan polttoaine- ja ajoneuvoveron merkittävät korotukset tarkoittaisivat, että monissa ammateissa haja-asutusalueilla olisi kannattavinta jäädä kotiin töihin ajamisen sijasta.

– Yhteiskunta, joka kannustaa ihmisiä jäämään mökkiin ei kauan kykene huolehtimaan ympäristöstäkään, Satonen tviittaa.

Kokoomusedustaja viittaa VTT:n liikenne- ja viestintäministeriön fosiilittoman liikenteen työryhmälle tekemiin vaikutusarviointeihin ja aiempiin selvityksiin polttoaineverojen korotuspaineista.

VTT:n laskemissa käytiin läpi eri keinojen vaikutuksia liikenteen päästöihin. Ilta-Sanomat kertoi tänään, että taustalaskelmissa selvitettiin esimerkiksi vuotuisen ajoneuvoveron kolminkertaistamista. Tässä yhteydessä todettiin IS:n mukaan, että puolitoistakertaistamisen vaikutus päästöihin olisi ollut hyvin pieni.

Vaikutusten arviointeja hyödynnetään liikenne- ja viestintäministeriössä fossiilittoman liikenteen tiekartan valmistelussa ja sitä koskevassa tietopohjaisessa päätöksenteossa.

Muun muassa kovien polttoaineverotuksen korotusten on laskettu olevan tarpeen, mikäli liikenteen päästötavoitteeseen halutaan päästä.

Edit. 19.10.2020 klo 17.10: IS:n uutiseen tehdyn korjauksen mukaan selvennetty, että kyseessä on VTT:n työryhmälle tekemä vaikutusarviointi, ei työryhmän ehdotus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)