Verkkouutiset

Ajokorttiopetuksen vaatimuksia kevennetään

Ajokorttilakiin ehdotetut muutokset koskisivat muita kuin kuorma- ja linja-autokortteja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nykyisistä opetussuunnitelmiin perustuvista opetusvaatimuksista luovuttaisiin, ja oppimismenetelmä ja oppimiseen käytetty aika olisivat vapaasti päätettävissä.

– Kysymyksessä on mittava uudistus, joka koskettaa monia ihmisiä. Siksi toivon, että luonnokseen otetaan aktiivisesti ja laajasti kantaa. Esityksen tavoitteena on selkeyttää ja keventää ajokorttisääntelyä ottaen samalla huomioon liikenneturvallisuuden vaatimukset. Opetuksen joustavuutta lisäämällä voitaisiin myös alentaa ajokortin hankkimisen hintaa, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo.

Ajotaidon opettelu vapaammaksi

Ehdotuksen mukaan kaikkien ensimmäistä ajokorttiaan suorittavien, ajokorttiluokasta riippumatta, olisi opiskelun aluksi suoritettava pakollinen neljän tunnin teoriaopetus. Koulutuksessa annettaisiin perustiedot moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamisesta sekä liikenneturvallisuuteen liittyvistä vaatimuksista.

Koulutus tapahtuisi autokoulussa, mutta se voitaisiin yhdistää myös peruskouluopetukseen tai toisen asteen koulutukseen.

Ajokorttiopetuksen ja sen toteutuksen vaatimuksia kevennettäisiin, eikä opiskelu olisi sidottua opetussuunnitelmiin, kuten tällä hetkellä. Ajotaidon opettelu olisi nykyistä vapaammin ajokorttia suorittavan päätettävissä.

Teorian opetus- ja oppimismenetelmät olisivat vapaasti valittavissa, mutta ajo-opetukseen vaadittaisiin viranomaisen lupa – joko autokoululupa tai opetuslupa.

Henkilöautokorttiin (B-luokan ajokortti) ehdotetuista muutoksista keskeisin on nykyisen kolmivaiheisuuden poistaminen.

Sen sijaan ajokortin suorittajalta vaadittaisiin kahdeksan tunnin mittainen koulutus riskien tunnistamiseen ja vaikeissa oloissa ajamiseen. Se vastaisi pitkälti nykyistä syventävää vaihetta, jonka sisältöä on erityisesti nuorten liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta pidetty erittäin merkittävänä.

Koulutus annettaisiin ensisijaisesti autokoulussa. Pidemmän ajokokemuksen hankkimiseksi ajokorttiopetuksen voisi aloittaa 16-vuotiaana.

Henkilöautokortin opetuslupaa on tarkoitus helpottaa muun muassa siten, että auton poljinvaatimuksesta luovutaan. Opetusluvalla tapahtuva ajo-opetus voisi olla autokouluopetusta täydentävä tai sille vaihtoehtoinen.

Lain nojalla säädettävä asetus edellyttää tietyn vähimmäismäärän pakollista ajo-opetusta, minkä perusteella arvioidaan yksilöllisesti ajo-opetuksen tai ajoharjoittelun tarve.

Moottoripyöräkorttien korottaminen yksinkertaistuu

Niin ikään moottoripyöräkorttien korottaminen ylempään luokkaan yksinkertaistuisi. Vähintään kahden vuoden ajokokemuksella korotus seuraavaan luokkaan tapahtuisi ajokokeella. Alle kahden vuoden kokemuksella korottajan olisi suoritettava sekä teoriakoe että ajokoe.

Traktorikorttiluokkia olisi jatkossa vain yksi nykyisten T- ja LT-luokkien sijaan. Tämä tarkoittaisi, että T-luokan ajokortilla voisi kuljettaa traktoreita, joiden suurin rakenteellinen nopeus olisi 60 kilometriä tunnissa.

Kuljettajakoulutuksen muuttaminen tutkintopainotteiseksi toisi muutoksia myös kuljettajatutkintoihin. Tutkintoon lisättäisiin ajamisen turvallisuuteen ja vaaratilanteiden tunnistamiseen liittyviä osioita. Teoriakokeen vaativuutta lisättäisiin ja ajokokeessa pidennettäisiin liikenteessä ajamisen aikaa.

Ajokorttilain uudistuksessa muutoksia ehdotetaan myös muun muassa ajoterveysvaatimuksiin. Muuta kuin kuorma- tai linja-autokorttia uudistettaessa lääkärinlausunto vaadittaisiin ensimmäisen kerran vasta 75-vuotiaana.

Ulkomaisten ajokorttien hyväksymistä Manner-Suomessa ajamiseen laajennettaisiin koskemaan kaikissa Suomen tunnustamissa valtioissa annettuja ajokortteja. Ajokorttien määräaikaisella tunnustamisella helpotettaisiin esimerkiksi erilaisten matkailupalvelujen käyttöä.

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt luonnoksen ajokorttien suoritusvaatimusten uudistamiseksi lausuntokierrokselle. Lausuntoaika päättyy 22. kesäkuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)