X
SULJE MAINOS
Kymmenet kunnat uhkaavat jäädä ilman aluevaltuutettua. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Ajatuspaja selvitti: Kaupungit jyräisivät aluevaltuustoissa

Kymmenet kunnat uhkaavat jäädä vaille aluevaltuutettua.

Maakuntien keskuskaupungit saavuttavat tulevissa aluevaltuustoissa hallitsevan aseman, laskee Ajatuspaja Toivo tänään julkaistussa selvityksessään.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen esityksen mukainen aluevaltuusto valitaan suorilla vaaleilla maakunnan alueelta. Jos aluevaltuustojen paikat jakautuvat kuntien kesken samassa suhteessa kuin vuoden 2017 kuntavaalien annetut äänet, riittäisi maakuntakeskusten äänestysvoima keräämään lähes puolet, eli 47 prosenttia aluevaltuutettujen paikoista, ajatuspaja kertoo tiedotteessaan.

Selvitys kattoi manner-Suomen sote-alueet Uudenmaan ulkopuolella.

Kahdeksassa maakunnassa keskuskaupungit voisivat äänestysvoimansa perusteella kerätä ehdottoman enemmistön aluevaltuustopaikoista. Ajatuspajan mukaan ainakin 61 pientä kuntaa on vaarassa jäädä kokonaan ilman aluevaltuutettua. Näissä kunnissa äänestysvoima ei riitä viemään ehdokasta läpi, vaan asia jää kiinni puolueiden ehdokasasettelusta ja ehdokkaan kyvystä kerätä kannatusta oman kotikunnan ulkopuolelta.

Ainoastaan Päijät-Hämeessä, Kainuussa ja Etelä-Karjalassa edes yksi paikka on jokaisen kunnan ulottuvilla. Kokonaan ilman aluevaltuutettuja jääviä kuntia on viime kuntavaalien perusteella syntymässä eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, joissa kymmenen kuntaa jäisi ilman paikkaa. Keski-Suomessa näitä kuntia on kahdeksan, Pirkanmaalla seitsemän, Pohjois-Savossa kuusi ja Lapissa viisi. Muissa maakunnissa nollakuntia olisi yhdestä neljään.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt