Verkkouutiset

Sähköpotkulaudat aiheuttavat lukuisille nuorille matkan sairaalapäivystykseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Aivoverenvuotoja, kasvomurtumia, solisluun murtumia – näin HUS kertoo potkulaudoista

Osastonlääkärin mukaan monesti "kuljettaja kaatuu suoraan kasvot edellä asfalttiin".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sairaanhoitopiiri HUS tiedottaa sähköpotkulautojen alkukesällä aiheuttamista lukuisista päivystyshoitoa vaatineista onnettomuuksista.

Onnettomuuksiin joutuneet ovat usein noin 20-vuotiaita päihtyneitä nuoria.

Yksin Helsingin Meilahden yhteispäivystyksessä HUSissa on hoidettu 1.5.-21.6.2021 aikana 143 sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta.

Vastaavalla ajanjaksolla hoidettiin 72 pyöräilyonnettomuudessa loukkaantunutta henkilöä. 

– Sähköpotkulautaonnettomuuksissa loukkaantuneet ovat suhteellisen uusi potilasryhmä, joka kuormittaa terveydenhuoltoa. Esimerkiksi 19.-20.6.2021 viikonloppuyön aikana 25 prosenttia Meilahden yhteispäivystykseen tuoduista pientraumapotilaista oli loukkaantunut sähköpotkulautaonnettomuudessa, osastonlääkäri Kustaa Lehtonen Meilahden yhteispäivystyksestä toteaa tiedotteessa.  

Liian suuri tilannenopeus ja päihtymisestä johtuva reagointikyvyn alentuminen johtavat törmäykseen tai kaatumiseen. Noin viidessä prosentissa onnettomuustapauksista kuljettaja on törmännyt toiseen henkilöön.  

– Monesti sähköpotkulaudan eturengas jää johonkin jumiin ja kuljettaja kaatuu suoraan kasvot edellä asfalttiin. Kädet ovat ohjaustangossa ja niitä ei saada eteen. Kypärää ei luonnollisesti ole, osastonlääkäri Lehtonen kuvailee.

Vakavina vammoina on tiedotteen mukaan syntynyt aivoverenvuotoja sekä vaikeita leikkaushoitoa vaativia kasvojen luiden murtumia, kuten leukamurtumia.

Myös hampaiden murtumat ja irtoamiset sekä solisluun murtumat ovat tyypillisiä sähköpotkulautaonnettomuuden aiheuttamia traumoja. Lievimpiä vammoja ovat sormi- ja rannevammat sekä kasvojen haavat.  

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)