Verkkouutiset

Aino-Kaisa Pekonen: Olimme varautuneet hyvin suojavarusteilla

Sosiaali- ja terveysministerin mukaan valtion lisäksi kunnissa ja yksityisellä sektorilla olisi pitänyt varautua hyvin pandemiaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ei lähde arvioimaan, kuinka pitkäksi aikaa Kiinasta Suomeen tänään tiistaina saapuneet varusteet riittävät.

Hengityssuojaimia tuli 230[nbsp]000 kappaletta ja kirurgisia maskeja kaksi miljoonaa.

– Ehkä täytyy myös todeta, että Huoltovarmuuskeskushan ei ole tyhjä. Meillä on edelleen siellä tavaraa ja nyt saatiin tästä vahvistusta Huoltovarmuuskeskukselle ja sieltä lähetetään eteenpäin sairaanhoitopiireihin, Aino-Kaisa Pekonen sanoi.

Pekosen mukaan tarvikkeiden kokonaismenekkiä ei pysty arvioimaan, kun epidemia on vasta aluillaan.

Pekosen mukaan hankintakanavia on tällä hetkellä paljon auki ja hän toivoi, että lisää suojamateriaalia saadaan pian. Seuraavan erän saapumisesta ei ole tietoa.

Varusteita pitäisi olla 3-6 kuukauden käytön verran

Pekoselta kysyttiin, oliko suojavarustevajeen kiistäminen ennenaikaista hallitukselta.

– Olen edelleen vilpittömästi sitä mieltä, että me olimme varautuneet hyvin suojavarusteisiin ja suojavarusteilla. Mutta ehkä kunnissa ja yksityisellä sektorilla hoivakodeissa olisi pitänyt myöskin varautua hyvin, Pekonen sanoi.

Pekonen totesi, että Suomessa on lakisääteinen varautumismääritelmä pandemiasuunnitelmassa, että noin 3-6 kuukauden normaalikäytön verran pitäisi olla varastoissa suojavarusteita.

– Se ei yksin riitä, että valtio on varautunut, vaan kaikkien muidenkin olisi pitänyt olla varautuneita ja ehkä siitä syystä myöskin Huoltovarmuuskeskuksen varastot tyhjenivät vähän nopeampaan tahtiin kuin mitä oli alunperin arvioitu, Pekonen sanoi.

LUE MYÖS: Kuusi suurinta kaupunkia: Suojavarustepula kriittinen

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)