Verkkouutiset

Äärijärjestö SVL:n kohtalo pelissä ”lähiviikkoina” – esitutkintaa ei jäädä odottamaan

Helsingin Asema-aukion tapahtumien tutkinta etenee omaa latuaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisihallitus ja valtakunnansyyttäjänvirasto tekevät lähiviikkoina ratkaisunsa siitä, lähtevätkö ne ajamaan Suomen vastarintaliikkeen lakkauttamista. Poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa vahvistaa, että kyseessä on ”oma prosessinsa” eikä meneillään olevan esitutkinnan valmistumista liittyen Helsingin Asema-aukion tapahtumiin jäädä odottamaan.

– Emme jää odottamaan esitutkinnan valmistumista, vaan tämä on oma prosessinsa, Lausmaa sanoo.

Suomen vastarintaliikkeeseen kuuluvaa miestä epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta muutaman viikon takaisen mielenosoituksen yhteydessä Helsingin Asema-aukiolla. Pahoinpitelyn kohteeksi joutunut mies kuoli noin viikko tapahtuman jälkeen. Asian esitutkinta on kesken ja tapahtuman yksityiskohtia selvitetään.

Hallitus linjasi eilen strategiaistunnossaan, että väkivaltaisten ääriliikkeiden toimintaan voidaan puuttua jo voimassaolevalla lainsäädännöllä. Tuomioistuin voi lakkauttaa yhdistyksen, jos sen toiminta on olennaisesti lakien tai hyvien tapojen vastaista. Kanteen asiassa voivat nostaa Poliisihallitus, syyttäjä tai yhdistyksen jäsen.

Paraikaa Poliisihallitus ja valtakunnansyyttäjänvirasto tekevät tähän liittyvää esiselvitystä mahdollisen kanteen nostamiseksi. Lausmaan mukaan asia ratkennee ”lähiviikkojen aikana”.

– Esiselvityksen valmistuttua arvioimme kanteen nostamisen perusteet ja mikä taho tätä mahdollisesti ajaa, Lausmaa sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)