Useiden vuosien ajan on melko vakuuttavasti perusteltu, että perinteinen oikeisto-vasemmisto -ulottuvuus ei enää riitä politiikan asennnekartaksi. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Jussi Isotalo: Äärestä laitaan

Ääriainesten kanssa ei pidä kaveerata edes taktisista syistä.

Matias Marttinen ja Juho Mäki-Lohiluoma julkaisivat viime vuoden lopulla kirjan 10 teesiä modernille oikeistolle. Tekijöiden mukaan kyseessä on avaus keskusteluun siitä siitä, miten maltillisen oikeiston (kokoomuksen) tulisi suhtautua nykyajan ja tulevaisuuden tärkeimpiin kysymyksiin.

Valmiita vastauksia kysymyksiin ei tuputeta, eikä pidäkään, jos pyrkimyksenä ei ole laatia katekismusta. Suosittelen lukemista. Kirja on vapaasti saatavilla muun muassa ajatuspaja Toivon verkkosivuilla.

Poliittisen ympäristön erilaisia ja yhteneviä piirteitä Euroopan eri maissa käsittelevä osa palvelee jopa tietokirjana. Puolueissa on huomattavia eroja, niissäkin, joita usein kutsutaan toistensa sisarpuolueiksi.

Kirjassa käytetään reippaasti sanaa oikeisto. Se onkin kelpo paikanmääre poliittisella asennekartalla siinä, missä vasemmistokin. Kumpikaan ei sellaisenaan ansaitse vihollisleimaa.

Ääriliikkeet ovat eri maata. Ne on suhteellisen helppo tunnistaa. Niitä yhdistää viehtymys komento- ja kyttäysyhteiskuntaan, jossa oikeusvaltioperiaatteesta, yksilön vapauksista ja ihmisoikeuksista ollaan valmiita tinkimään vähemmistöjen ja eri mieltä olevien kohdalla.

Siinä kulkee raja, jonka yli ei ole hyvä astua. Ääriainesten kanssa ei pidä kaveerata edes taktisista syistä.

Useiden vuosien ajan on melko vakuuttavasti perusteltu, että perinteinen oikeisto-vasemmisto -ulottuvuus ei enää riitä politiikan asennnekartaksi. Useaan otteeseen on esitelty nelikenttää, jossa vasen-oikea -akselin ohella asenteita kuvataan ns. GAL-TAN (Green, Alternative, Libertarian – Traditional, Authoritarian, Nationalist) -ulottuvuudella. Näin kuvaamalla suomalaiset puolueet näyttävät muodostavan kolme toisistaan selvästi erottuvaa ”nippua”, joista yhden muodostavat vasemmistoliitto, vihreät ja sosialidemokraatit, toisen keskusta ja kokoomus sekä kolmannen perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit.

Yksittäisen äänestäjän sijoittaminen asennekartalle ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen asia. Tämänkin kirjoittaja tunnistaa itsessään asiasta riippuen joko liberaalin tai konservatiivin.

Perinteinen oikea-vasen jana ei sekään ole aivan merkityksetön tarkasteltaessa suhtautumista esimerkiksi markkinatalouteen tai maanpuolustukseen.

Yhtä kohtuutonta kuin vasemmistopuolueiden kaikkien kannattajien luokittelu äärivasemmistolaisiksi on jokaisen perussuomalaisia äänestäneen leimaaminen äärioikeistolaiseksi. Ääripäihin kuuluvat kyllä ilmoittautuvat itse. Yleensä heistä lähtee merkitystään kovempi ääni.

Näkemykset, joiden mukaan kokoomuksessa ei olisi tilaa sekä liberaaleille että konservatiiveille, osoittavat paitsi heikkoa poliittista silmää, myös puutteellista historian tuntemusta.

Kansallisen Kokoomuspuolueen perustivat konservatiiviset vanhasuomalaiset ja edistysmieliset nuorsuomalaiset. Erilaisista lähtökohdista toimivien ihmisten liittoutumasta johdettiin puolueen nimikin. Kokoomus = koalitio. Konservatiivien ja liberaalien sopimisesta samaan puolueeseen on kokoomuksella yli sadan vuoden näyttö.

Äärioikeistoon kokoomus teki pesäeron jo 1930-luvulla. Sitä eroa on hyvä kunnioittaa tänäkin päivänä.

 

 

Jussi Isotalo

Jussi Isotalo

Jussi Isotalo on kokoomuksen entinen puoluesihteeri.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt