Amazon Alexa -älykaiutin. KUVA: Andres Urena / Pexels

Ääniohjattava laite soitti poliisille tyttöystävän hakkaamisesta

Älylaitteen arvioidaan pelastaneen naisen ja tämän lapsen hengen.

Mies pidätetiin Yhdysvaltain New Mexicossa, kun Amazon Alexa -älykaiutin hälytti itsestään poliisit paikalle kesken naisen kotona syttyneen välikohtauksen. Asiasta kertoo amerikkalainen radioasema Wilm.

Poliisit saapuivat paikalle, kun ääniohjattava laite reagoi aseella naista uhanneen miehen huutamaan kysymykseen ”soititko poliisit?”. Älylaite tulkitsi, että kyseessä oli komento, joten se soitti hätänumeroon 911 kodin lankapuhelimesta.

Poliisiraportin mukaan mies kertoi tilanteessa uhrille, ettei voinut uskoa sitä, että poliisit on soitettu ja että hän ei aio palata vankilaan. Mies painotti, että nainen tiesi hänen olevan rikoksentekijä. Uhri sanoi puhelussa luulevansa tulevansa tapetuksi tai ammutuksi.

Poliisi onnistui poistamaan naisen ja hänen tyttärensä talosta. Mies antautui muutaman tunnin kuluttua poliisin saapumisesta. Miestä syytetään muun muassa ampuma-aseen tai tuhoavan laitteen hallussapidosta, kotitalouden jäsenen törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta.

– Uuden teknologian odottamaton ominaisuus ottaa yhteyttä hätäpalveluihin auttoi mahdollisesti pelastamaan ihmishengen, piirikunnan sheriffi Manual Gonzales III toteaa.

– Tämä loistava teknologia varmasti pelasti äidin ja hänen lapsensa erittäin väkivaltaiselta tilanteelta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt