Verkkouutiset

Äänekosken biotehdas vaikuttaa koko maan talouteen

Suurten yritysten taloudellinen merkitys voi muodostua jopa valtaosin siitä, että ne ostavat ulkopuolelta tuotteita ja palveluja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkenoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan valaiseva esimerkki tästä on Metsä Groupin Äänekosken tehdashanke. Sen vuosittaiset työllisyysvaikutukset ovat jo rakentamisvaiheessa lähes 4 000 henkilötyövuotta.

Etla selvitti, mitkä yritykset tuottavat tällä hetkellä eniten jalostusarvoa eli osuutta bruttokansantuotteeseen. Samalla selvitettiin näiden yhtiöiden ”kerrannaisvaikutuksia” eli sitä, millaista muuta yritys- ja elinkeinotoimintaa ne tarvitsevat toimintansa pyörittämiseen ja mikä on tämän toiminnan vaikutus kansantalouteen. Lisäksi arvioitiin Äänekosken tehdashankkeen taloudellisia vaikutuksia.

Yritysten suuruutta mitattiin tutkimuksessa sillä perusteella, kuinka paljon ne tuottavat jalostusarvoa Suomessa. Laskelma osoittaa, että viime vuonna kymmenen suurinta yritystä kerryttivät 7,6 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

Viime vuonna bruttokansantuotetta kerryttivät eniten Nokia, OP, Nordea Finland, UPM, Kesko, Metsä Group, Stora Enso, Neste, Supercell ja Elisa.

Lisäksi yritysten ostot ulkopuolelta synnyttivät monenlaista taloudellista aktiviteettia.

Suuryritysten heijastusvaikutukset muuhun elinkeinotoimintaan vaihtelevat huomattavasti eri toimialoilla. Esimerkiksi metsäyhtiöt tekevät niin paljon hankintoja kotimaasta, että näiden hankintojen kansantaloudellinen merkitys on jopa suurempi kuin yhtiöiden itsensä tuottama arvonlisä.

– Etlan tutkimuksen yksi kiinnostava tulos liittyy arvoketjuihin. Suurilla yrityksillä ja niiden investoinneilla on luonnollisesti keskeinen merkitys talouteen. Ei pidä kuitenkaan unohtaa verkostoissa toimivia pk-yrityksiä, jotka luovat samoin merkittävää lisäarvoa ja ovat tärkeitä työllistäjiä, muistuttaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Ruiske talouteen

Äänekoskelle nouseva Metsä Groupin biotuotetehdas tuo jo rakentamisvaiheessa tervetulleen ruiskeen Suomen talouteen.

Koska iso osa tehtaan tarvitsemista koneista ja laitteista suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, investoinnilla on merkittäviä tuotanto- ja työllisyysvaikutuksia. Rakentamisvaiheessa 2016–2017 vuosittaiset työllisyysvaikutukset nousevat lähes 4 000 henkilötyövuoteen.

Pidemmän ajan vaikutukset näkyvät tuotantovaiheessa. Uudet työpaikat syntyvät kuitenkin tehdasta palvelevaan ulkopuoliseen arvoketjuun, sillä itse tehdas ei työllistä enempää kuin vanhakaan laitos. Vuosina 2017–2030 uusi työllisyysvaikutus on arviolta keskimäärin 2 100 ja vuosina 2031–2047 keskimäärin 1 900 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi tehdas synnyttää uutta liikevaihtoa ja jalostusarvoa koko arvoketjuun.

– Tällaiset investoinnit vaativat yrityksiltä vahvan strategian, suotuisan markkinatilanteen, paljon rohkeutta sekä luottamusta sääntely-ympäristön ennustettavuuteen ja johdonmukaisuuteen. Kyse on satsauksista kymmenille vuosille. Tuloksena syntyy merkittävästi uusia pysyviä työpaikkoja, tähdentää Häkämies.

Tutkimus tehtiin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimeksiannosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)