Verkkouutiset

Aamuposti: Yrittäjä julkaisi kuvan varkaasta, sai itse tuomion

Huoltoasemayrittäjä pani bensavarkaan valvontakamerakuvan Facebookiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hyvinkääläinen huoltoasemayrittäjä ja huoltoaseman työntekijä on tuomittu sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Asiasta kertovan Aamupostin mukaan kyse on tapauksesta, jossa Hyvinkään Kehäkujan Teboilin Facebook-sivulle jaettiin valvontakamerakuva miehestä, joka varasti polttoainetta. Myös varkaan nimi mainittiin julkaisussa ja sitä kehotettiin jakamaan.

Teboil Kehäkujan kauppias Raakel Hynninen kertoo pitävänsä tuomiota kohtuuttomana ja oikeustajun vastaisena.

– Me kauppiaat koemme, että näpistelijöihin ei suhtauduta yhteiskunnassamme vakavasti, vaikka näpistelijät ovat yrityksen toiminnalle sekä henkilökunnan että asiakkaiden turvallisuudelle iso ongelma, hän sanoo.

Polttoainetta anastanut mies kertoi oikeudessa joutuneensa julkaisun takia halveksunnan ja loukkaavien ja uhkaavien kommenttien kohteeksi. Yrittäjä ja huoltoaseman työntekijä taas perustelivat toimiaan sillä, että aseman polttoainepumppuihin oli kiinnitetty laput, joissa kerrottiin, että polttoainetta varastamalla antaa samalla luvan kuvansa julkaisemiseen Facebookissa. Heidän mukaansa varkaus oli myös riidaton. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt tekoa niin vakavana, että rikoksesta epäillyn kuvan voisi julkaista huomautusteksteistä huolimatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)