Verkkouutiset

Aalto-yliopiston toiminta keskittyy Otaniemeen

Kauppakorkeakoulu muuttaa ensi viikolla yliopiston pääkampukselle muiden korkeakoulujen seuraan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aalto-yliopistoon kuuluvien kuuden korkeakoulun yhteistyö tiivistyy entisestään ensi maanantaina 18. helmikuuta, kun Otaniemen kampuksella Espoossa käynnistyy myös Kauppakorkeakoulun toiminta.

Aallon hallitus päätti vuonna 2016 sijoittaa kaikki yliopiston ydintoiminnot Otaniemen kampukselle. Kauppakorkeakoulun lisäksi Aalto-yliopistoon kuuluvat Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden, Sähkötekniikan sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulut.

Yliopiston provosti Kristiina Mäkelän mukaan Otaniemen kampus on ainutlaatuinen yhteistyön keskus, joka yhdistää tieteen ja taiteen, tekniikan ja talouden.

– Kauppakorkeakoulun tutkijat ja opiskelijat ovat olleet aktiivinen osa tätä innovaatioekosysteemiä jo vuosia, ja uskon yhteistyön tiivistyvän entisestään, kun Kauppakorkeakoulu toimii samalla kampuksella muun Aalto-yhteisön kanssa, Mäkelä toteaa tiedotteessa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaanin Ingmar Björkmanin mukaan muutto Otaniemeen tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

– Muutamme aktiiviselle kampukselle, jolla toimii jo viisi muuta Aallon korkeakoulua sekä yhteistyökumppaneitamme. Nyt myös maisteriopiskelijat voivat helpommin suorittaa monialaisia opintoja, ja uusi ympäristömme luo hyvät edellytykset eri alojen väliselle tutkimusyhteistyölle. Otaniemen kampus tarjoaa myös hienot puitteet opiskelijoillemme esimerkiksi yrittäjyyteen, Björkman toteaa.

Aalto-yliopisto sai perustamisensa yhteydessä kansalliseksi erityistehtäväkseen vahvistaa Suomen innovaatiokykyä panostamalla ensiluokkaiseen tutkimukseen ja taiteeseen, kouluttamalla tulevaisuuden osaajia ja tekemällä monialaista yhteistyötä avainosaamisalueillaan.

Kauppakorkeakoulun uusi rakennus Otaniemessä tarjoaa tilat henkilöstölle ja maisteri- ja tohtoriopiskelijoille, yhteensä noin 2000 henkilölle. Rakennuksen avajaisia vietetään toukokuussa. Helsingin Etu-Töölössä sijaitseva vanha rakennus remontoidaan, ja siihen muuttaa johtamiskoulutusta tarjoava Aalto University Executive Education.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)