Verkkouutiset

Aallon rehtori TE:lle: Näistä osaajista tulee kova pula

Pitkän matematiikan opiskelun väheneminen huolestuttaa Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelän mukaan korkeakoulujen sisäänpääsyuudistuksen merkitys on luultavasti ”aika neutraali”. Tänä vuonna Aalto-yliopistoon valitaan 20–60 prosenttia opiskelijoista pelkän ylioppilastodistuksen arvosanoilla.

Niemelä sanoo Talouselämälle, että ensi vuonna osuus kasvaa 60–80 prosenttiin tekniikan ja kauppatieteen aloilla.

− Suurin piirtein samat nuoret pääsevät koulutukseen, riippumatta valintareiteistä, Ilkka Niemelä uskoo.

Hän uskoo myös, että sisään päässeiden sukupuolijakauma tulee tasaantumaan entisestään.

− Naisten osuus on kasvanut koko ajan. Noin kolmasosa sisään päässeistä koko Aallossa on naisia, kauppatieteissä 41 prosenttia, tekniikan alalla 22 ja taiteen ja suunnittelun aloilla 66 prosenttia. Voisi ennakoida, että sukupuolijakauma tasaantuu entisestään, hän sanoo.

Pelko on ollut, että pojille ei enää riitä opiskelupaikkoja uudessa systeemissä. Ilkka Niemelän mukaan asiaa kannattaa seurata, sillä tyttöjen ja poikien osaamiserot ovat kasvaneet.

Enemmän häntä kuitenkin huolestuttaa, että nuoret opiskelevat pitkää matematiikkaa yhä vähemmän.

− Toivon, että suurempi osa nuorista opiskelisi pitkää matematiikkaa ja luonnontieteellisiä aineita peruskoulussa ja lukiossa. Näistä osaajista tulee tulevaisuudessa kova pula, Niemelä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)