Matkustajalaivat kuuluvat yritystukien suurimpiin saajiin. Kuvassa Silja Symphony. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yrittäjälegenda TE:lle: Tuet vääristävät kilpailua

Heikki Salmela kannattaa yritystukien karsimista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hesburgerin perustaja, yrittäjälegenda Heikki Salmela näyttää vihreää valoa valtionvarainministeriön ehdotukselle yritystukien leikkaamisesta. Talouselämälle antamassaan haastattelussa Salmela kertoo miten tuet vääristävät yritysten välistä kilpailua ja haittaavat markkinatalouden toimintaa.

– Yrittäjänä itse tiedän, että tuet vääristävät kilpailua ehdottomasti, Salmela linjaa.

Hän nostaa esimerkiksi matkustajalaivat. Niiden saamat tuet laivojen henkilöstön palkkakustannuksiin ovat vieneet maissa olevilta hotelliravintoloilta mahdollisuuden kilpailla risteilylaivojen kanssa. Esimerkiksi erilaisten kokousten järjestäminen on Salmelan mukaan pitkälti siirtynyt risteilylaivoille.

Pitkän linjan yrittäjä ei ole kuitenkaan yllättynyt varustamayhtiöiden voimakkaasta reaktiosta keskusteluun tukien leikkaamisesta. Esimerkiksi ahvenanmaalainen Viking Line on uhannut siirtävänsä aluksensa Ruotsiin, jos yritystuet yhtiöltä viedään.

– Jokaisella meillä on omat taustaryhmämme, ja tämä on demokratiaa, Salmela kuittaa.

Yrittäjälegendan pääviesti on, että Suomessa tulisi lopettaa kaikki sellainen, mikä heikentää markkinatalouden toimintaa. Hän toki ymmärtää, että yritustuista leikkaaminen ole poliittisesti helppoa.

– En minä haluaisi olla nyt hallituksessa päättämässä näistä. Vaikeaa se on, eikä kiitosta saa varmaan keneltäkään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)