Ympäristöaktivismi on hengenvaarallista – viime vuonna tapettiin lähes 200

Samalla kun valtiot yrittävät tehdä sopimuksia ilmaston ja ympäristön tilan parantamiseksi yhä useampi asialle omistautunut aktivisti ja alkuperäiskansojen edustaja kohtaa väkivaltaisen kuoleman.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuodesta 2002 asiasta tilastoja tehnyt Global Witness järjestö raportoi viime vuonna kaikkiaan 197 ympäristöaktiivin tulleen murhatuksi. Järjestö muistuttaa, että moninkertainen määrä ihmisiä joutuu toimintansa takia uhatuiksi, häirityksi, pahoinpidellyksi, raiskatuksi tai rahalla maksettujen epärehellisten oikeusprosessien uhriksi.

Suurin osa murhista tapahtuu epävakaiden kehitysmaiden syrjäisillä seuduilla.

Maanosista vaarallisin on latinalainen Amerikka, jossa etenkin Meksiko on muuttunut yhä vaarallisemmaksi alueeksi. Kansainvälisen Goldman- ympäristöpalkinnon voittanut Isidro Lopez ammuttiin Meksikossa viime vuonna. Hän oli näkyvästi vastustanut alkuperäiskansojen maiden mielivaltaista haltuunottoa ja laittomia hakkuita. Yli 60 prosenttia murhista liittyykin juuri agribisnekseen ja kaivostoimintaan.

Myös kansallispuistojen suojelijat ja vartijat ovat joutuneet esimerkiksi salametsästäjien uhreiksi. Afrikassa Kongossa ja Tansaniassa monia näkyviä norsunluukaupan vastustajia on murhattu.

Intian Jatpurassa Yadavin perheen isä, äiti ja lapset tapettiin, kun he vastustivat joenrannassaan aina olleen hienon hiekan mielivaltaista ottamista kaupallisiin tarkoituksiin.

Turkissa Buyuknohutcun pariskunta sai oikeudessa läpi vaatimuksensa lähialueensa marmorilouhoksen sulkemiseksi. Marmoria oli tarkoitus viedä hotellien ja monumenttien rakennustarpeeksi. Pian oikeudenkäynnin jälkeen pariskunta murhattiin.

Brasilia ja Filippiinit pahimpia

Brasiliassa on maakonflikteja ollut jo vuosikymmeniä ja viime vuonna siellä tapettiin 46 Amazonin alueella ympäristöarvoja puolustanutta aktiivia ja alkuperäiskansojen edustajaa.

Global Witness arvioi murhien ja uhkausten takana olevan valtioiden ja suuryhtiöiden lisäksi myös rikastumaan pyrkiviä rikollisjengejä.

Esimerkiksi Perussa rikollisjengi tappoi kuusi maanviljelijää. Rikollisjengin tarkoitus oli rikastua pakottamalla viljelijät myymään alihintaan maansa, jotka rikolliset aikoivat myydä eteenpäin palmuöljybisnekselle. Kaupoista kieltäytyneet viljelijät teloitettiin kylmäverisesti.

Aasiassa vaarallisin maa Global Witnessin tilastoissa on Filippiinit, jossa tilastoitiin 41 tappoa ja murhaa.
Murhattujen joukossa oli maitaan hiilikaivosten ja kahviplantaasien tuloa vastaan puolustaneita ihmisiä.

Maan kovaotteinen presidentti Rodrigo Duterte väitti tapettujen saaneen surmansa tulitaistelussa kapinallisten kanssa, mutta Filippiinien ympäristöjärjestöt sanovat, että Duterten edustajat valehtelevat.

Global Witness uskoo monien murhien jäävän kokonaan piiloon, koska luonnonvaroihin liittyvät jännitteet kasvavat koko ajan. Esimerkiksi EU-rahoitteinen ympäristöjärjestö Atlas on tilastoinut maailmassa olevan 2335 erittäin jännittynyttä veteen, maa-alueisiin, saasteisiin ja mineraaleihin liittyvää paikallista ja myös globaalisti linkittynyttä ympäristökonfliktia.

Konfliktien rauhanomaisen ja oikeudellisen ratkomisen suhteen on tapahtunut myös edistystä. Amerikassa tilannettaan parantaneina valtioina mainitaan Honduras ja Nicaragua.

Myös YK:n ihmisoikeuksista ja ympäristöstä raportoiva edustaja John Knox on käynyt keskusteluja hallitusten ja medioiden kanssa, jotta ne kiinnittäisivät ongelmiin vakavampaa huomiota. Knox uskoo, että näin myös tapahtuu.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)