Suomalaisten lempimusiikkityyli on jo toista vuotta putkeen suomenkielinen pop, mutta suosikkien joukossa on myös muutoksia. Asia ilmenee Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n ja Teoston Musiikinkuuntelu Suomessa 2025 -tutkimuksesta.
Suomenkielinen pop oli kyselyssä mieluinen tai erittäin mieluinen 76 prosentille vastaajista. Uutena genrenä tutkimuksessa mainitaan gospel-musiikki, jota pitää mieluisana tai erittäin mieluisana 13 prosenttia vastaajista.
Nousua on havaittavissa myös perinteisen rockin, iskelmän sekä metallin ja hard rockin suosiossa.
Kyselyjen seuranta osoittaa, että alle 25-vuotiaiden musiikkimaku on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2015 suosituimpia musiikkityylejä olivat EDM, perinteinen rock sekä suomen- ja englanninkielinen pop ja metalli. Vuonna 2025 kolmen kärkenä ovat hiphop/rap, suomen- ja englanninkielinen pop ja iskelmä sekä metalli ja perinteinen rock.
– Suomalaisista noin kaksi kolmasosaa on tyytyväisiä suomalaisen musiikin tarjonnan määrään ja laatuun, erityisesti suomalaisen musiikin sanoituksiin ja hyvään kattaukseen vanhempia artisteja. Noin puolet suomalaisista toivoisi lisää huomiota ja näkyvyyttä pienemmille musiikin tyylilajeille. Kaikkein tyytyväisin yleisö ovat nuoret suomalaisen popin fanit. Perinteistä rockia tai melodista iskelmää toivoisi enemmän noin joka kymmenes suomalainen, tutkija Kari Tervonen kertoo.
Kyselyn perusteella noin 90 prosenttia suomalaisista osaa nimetä oman lempiartistinsa. Vastaajista 40 prosentilla on kestävä seurantasuhde johonkin artistiin, ja 10 prosenttia on aktiivisia fanittajia, joille artisti on lähes harrastus.
Joka sadas suomalainen on superfani, jolle artisti on yksi pääharrastuksista. Artistin faneiksi tunnustautuvat kuluttavat musiikkia moninkertaisesti passiivisempiin kuuntelijoihin verrattuna.
Useimmin mainitut lempiartistit tutkimuksessa olivat Turisti (2,5 prosenttia), Vesterinen yhtyeineen (2 prosenttia), Behm, Juha Tapio ja Mirella (1,5 prosenttia) sekä Arttu Wiskari, Cheek, Kaija Koo, Lady Gaga ja Metallica (1 prosentti).





