Pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja omisti viime vuoden lopussa jo runsaat 2 miljoonaa suomalaista, ilmenee Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuus -tilastosta.
Sijoittaminen osakkeisiin tai rahastoihin on lisääntynyt huomattavasti kymmenen vuoden aikana, sillä vielä vuonna 2013 omistajia oli noin neljännes. Uusimmassa tilastossa omistajien lukumäärä kasvoi noin 82 000 henkilöllä vuodesta 2023.
Sijoitusrahastot olivat edelleen selvästi suositumpia sijoituskohteita kuin pörssiosakkeet. Sijoitusrahastoja on noin 30 prosentilla ja pörssiosakkeita vajaalla 17 prosentilla.
– Sijoitusrahastoja omistavien osuus kasvoi edelleen, kuten se on tehnyt joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden aikana, sanoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto tiedotteessa.
– Innokkaimpia sijoittajia olivat 35–44-vuotiaat, jotka omistivat muita useammin myös sijoitusrahastoja. Pörssiosakkeita suoraan omistavien osuus puolestaan kasvoi iän myötä ja oli suurimmillaan 75-vuotiailla ja sitä vanhemmilla.
Osakesäästötilin suosio oli sen sijaan suurinta nuoremmissa ikäryhmissä. Liki kymmenellä prosentilla 25–34-vuotiaista oli arvoa osakesäästötilillä vuoden 2024 lopussa.
Neljäsosalla omistajista sijoitusrahastojen tai pörssiosakkeiden arvo oli alle 1 150 euroa ja neljäsosalla yli 23 000 euroa. Kun tarkastellaan suurimpia sijoituksia, ylimpään viiteen prosenttiin ylsi, jos omistusten arvo oli yli 142 600 euroa.
Miehillä useammin suuria sijoituksia
Tilastokeskuksen mukaan miesten ja naisten sijoituskohteissa on eroja.
– Sijoitusrahastoja molemmat omistivat lähes yhtä usein. Sen sijaan pörssiosakesijoittajista enemmistö on yhä miehiä, erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto kertoo.
Sijoitusrahastoja omisti viime vuoden lopussa runsaat 30 prosenttia miehistä ja 30 prosenttia naisista. Pörssiosakkeita omisti viidennes miehistä, naisista noin 13 prosenttia. Myös osakesäästötilin käytössä miehet olivat naisia aktiivisempia. Miehistä 6,5 prosentilla oli arvoa osakesäästötilillä. Naisilla vastaava osuus oli vajaat 3 prosenttia.
Miehillä oli naisia useammin suuria sijoituksia, mikä näkyy sijoitusten keskiarvossa. Miehillä pörssiosakkeiden ja sijoitusrahastojen keskimääräinen arvo oli 51 200 euroa, kun naisilla keskimääräinen arvo oli 30 700 euroa.