Apteekki kauppakeskuksessa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Yli 30 miljoonan euron suora leikkaus kohtuuton” – Apteekkariliitto huolissaan

Liiton puheenjohtajan mukaan hallituksen esitysluonnoksen toteuttaminen näkyisi ihmisten arjessa heikentyneinä palveluina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus lähetti apteekkitalouden uudistamista ja ensi vuoden lääkesäästöjä koskevan esitysluonnoksensa lausuntokierrokselle tiistaiaamusta. Esityksen toteuttaminen sellaisenaan muuttaisi Apteekkariliiton mukaan perusteellisesti suomalaista apteekkia, heikentäisi apteekkipalveluita ja karsisi apteekkien lähipalveluverkostoa.

– Yli 30 miljoonan euron suora leikkaus apteekkien talouteen on mittaluokaltaan kohtuuton. Tällaista sopeutusvaraa apteekeissa ei missään nimessä ole, etenkään, kun samalla hallitus ehdottaa itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamista apteekkien ulkopuolelle, toteaa Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Holma tiedotteessa.

Holma huomauttaa, että hallituksen esityksessä mainittu 30 miljoonan euron leikkaus on vain pieni osa apteekkitalouteen kohdistuvista kokonaisheikennyksistä. Samaan aikaan apteekkien talouteen vaikuttavat itsehoitolääkkeiden jakelukanavan laajeneminen, reseptilääkkeiden hintojen lasku, biologisten lääkkeiden edullisimpien rinnakkaisvalmisteiden yleistyminen, edellisen hallituksen tekemät säästöt, tämän vuoden alussa voimaan tulleet lisäsäästöt sekä yleinen kustannusten nousu.

Lisäksi hallituksen esitys kiristäisi kohtuuttomasti useiden apteekkien apteekkiveroa. Esityksessä ei ole arvioitu kattavasti näiden muutosten vaikutuksia apteekkien kannattavuuteen ja maanlaajuiseen apteekkiverkostoon.

Sivuapteekkivähennyksen poistuminen

Hallitus esittää sivuapteekkivähennyksen poistamista. Risto Holman mukaan erityisen ongelmallista on se, ettei esityksessä ole pystytty arvioimaan vähennyksen poistumisen vaikutuksia sivuapteekkeihin.

– Jos sivuapteekkien pitämiseen kannustava vähennys poistetaan, tämä heikentäisi apteekkareiden mahdollisuuksia sivuapteekkien pitoon ja tämä tulisi harventamaan apteekkien lähipalveluverkostoa.

– Suomessa toimii tällä hetkellä noin 170 sivuapteekkia. Sivuapteekit toimivat alueilla, joissa pääapteekin pitäminen ei ole taloudellisesti mahdollista, mutta joissa tarvitaan apteekkipalveluita. Niillä on iso merkitys maanlaajuisen apteekkiverkoston kannalta.

Holman mukaan myönteistä hallituksen esityksessä on, että apteekkivero ehdotetaan muutettavaksi voittomarginaaliin sidotuksi nykyisen liikevaihtoperusteisen sijaan.

Myös apteekkien farmaseuttisen työn sujuvoittaminen palvelee apteekkien asiakkaita, sillä apteekki voisi jatkossa esimerkiksi joustavammin vaihtaa lääkkeen vastaavaan toiseen lääkkeeseen, jos alun perin määrätyssä lääkkeessä on saatavuushäiriö.

– Apteekki on käytetyin ja useimmille myös lähin terveyspalvelu. Kattavan lähiapteekkiverkoston merkitys vain korostuu muiden terveyspalveluiden karsimisen ja keskittämisen seurauksena. Apteekkipalveluiden heikentäminen ei ole tässä tilanteessa viisasta, Holma toteaa.

Apteekkariliitto analysoi esityksen kokonaisvaikutukset kesän aikana ja antaa lausuntonsa hallituksen esitykseen määräaikaan mennessä.

 

 

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)