Yle: Syrjäytymistä yritetään ehkäistä jo päiväkodissa

Hankkeita on käynnissä lähes sata.

Ympäri Suomen on kehitetty hankkeita, joissa psykologin ja kuraattorin palveluita sekä muuta tukea tarjotaan jo päiväkoti-ikäisille, eli 0–5-vuotiaille, uutisoi Yle. Aiemmin vastaavia palveluja on tarjottu vasta esiopetuksesta alkaen oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisesti.

Hankkeet kuuluvat positiivisen diskriminaation eli myönteisen erityiskohtelun hankkeisiin. Ne tarjoavat syrjäytymistä ehkäisevää tukea päiväkoti-ikäisille. Suomessa tällaisia hankkeita on parhaillaan menossa lähes sata.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Psykologien ja kuraattorien lisäksi päiväkoteihin on saatu tukea myös muiden alojen työntekijöiltä. He voivat olla esimerkiksi erityislastentarhanopettajia tai suomi toisena kielenä -opettajia. Lasten lisäksi apua voidaan tarjota myös vanhemmille ja päiväkodin henkilökunnalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kunnat voivat myös hakea erityisavustusta. Sitä myönnetään syrjäytymisriskin alla oleville alueille. Esimerkiksi alueen matala koulutustaso, korkea työttömyys sekä vieraskielisen väestön suurempi osuus voivat oikeuttaa avustukseen.

Varhaiskasvatuksen kuraattori Paula Koskisen mukaan aikojen muuttumisen huomaa hänen työssään ja asiakkaissaan.

– Elämän pirstaloituminen sekä jonkinlainen epävarmuus elämässä ja tulevaisuudessa heijastuvat perheidenkin elämään.

Mainos