Suomen olisi mahdollista nousta yhä keskeisemmäksi ruudin ja sen raaka-aineen nitroselluloosan valmistajaksi, mikäli puupohjaisen sellutekniikan osaamista valjastettaisiin puolustusvälineteollisuuden tarpeisiin, uutisoi Yle.
Yleisimmin nitroselluloosan valmistuksessa käytetystä puuvillapohjaisesta sellusta on pulaa, mikä vaikeuttaa muun muassa Ukrainassa kipeästi tarvittavien tykistön ampumatarvikkeiden valmistusta.
Helsingin yliopiston orgaanisen kemian professori Ilkka Kilpeläinen aloittaisi koivusellusta.
– Saattaa olla, että puupohjaiselle selluloosalle pitäisi tehdä vielä jotakin, esimerkiksi poistaa hemiselluloosa tai pilkkoa molekyyliä. Mutta kaikki tämmöinen kemia on suhteellisen suoraviivasta ja tunnettua, Kilpeläinen toteaa Ylelle.
Kilpeläisen mukaan Suomessa on tarvittavaa tietotaitoa niin puunjalostuksen kuin ruudin valmistuksen osalta.
– En näe siihen mitään estettä, mutta tietysti miten nopeasti sitten tuo mahdollisesti saadaan käyntiin, niin siitä voi mennä joku hetki, Kilpeläinen sanoo.
Nitrosellun raaka-aineita voitaisiin saada myös kierrättämällä. Esimerkiksi farkut ovat lähes puhdasta selluloosaa, joskin nykyään farkuissa käytetään mukana esimerkiksi elastaania.
Ruudit ovat ominaisuuksistaan hyvin erilaisia, ja kussakin käyttötarkoituksessa tulee käyttää vain juuri siihen tarkoitettua ruutia. Esimerkiksi ruudin palonopeuteen vaikuttavat muun muassa raekoko, lisäaineet ja käyttölämpötila.