Asuntokauppoja on tehty tänä kesänä vähemmän kuin viime vuonna. Tämä ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista ja kiinteistönvälitysyritysten Ylelle antamista tiedoista.
– Kerrostaloasuntojen kaupat vähenivät erityisesti, kun taas omakotitalojen ja vapaa-ajanasuntojen kauppamäärät kasvoivat. Asuntosijoittajat ovat tulleet varovaisemmiksi, ja se näkyy asuntokauppamäärissä, kiinteistönvälitysyritys Remaxin toimitusjohtaja Pasi Aalto kertoo Ylelle.
Remaxilla kauppoja on tehty kymmenen ja Huoneistokeskuksella kahdeksan prosenttia vähemmän. Työpäiväkorjattuna vastaava luku tosin on selvästi alempi, koska kesäkuussa oli yksi työpäivä vähemmän kuin vuosi sitten.
Myös Kiinteistömaailman luvut osoittavat muutamien prosenttien laskua viime vuoteen verrattuna. Kaupan hiljentyminen on toimitusjohtaja Erkki Heikkisen mukaan yllätys, koska olettama oli, että kasvua viime vuoteen tulisi.