WHO:n tuore raportti toi keskusteluun sosiaalisen hyvinvoinnin yhtenä tärkeänä osa-alueena ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille.
HelsinkiMission Hyvässä joukossa kukaan ei jää yksin -kampanja nostaa esiin yhteisön merkitystä ja kerää varoja yksinäisyyden vastaiseen työhön, myös joulun alla.
Joulunajan puheissa ja kuvissa korostuu usein yhdessäolo. Kun ympärillä näkyy lämpöä ja yhdessäoloa, yksinäisyyttä kokevalle tämä voi olla musertavaa.
– Yhteisölliset juhla-ajat voivat korostaa kipeästi yksinäisyyden kokemusta, että jää ulkopuolelle eikä kukaan välitä. Silloin pienikin välittävä ele ihmiseltä ihmiselle voi olla tärkeä. Puhelu, joulukortti tai kahvihetki muistuttavat toista siitä, että hänestä välitetään, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander tiedotteessa.
85-vuotias Eila Lehtonen on yksi HelsinkiMission Hyvässä joukossa kukaan ei jää yksin -kampanjan kasvoista. Lehtonen menetti tyttärensä 25 vuotta sitten ja lähes viisikymmentä vuotta rinnalla elänyt puoliso kuoli kolme vuotta sitten. Yksinäisyys on usein läsnä.
– Välillä tulee hyvinkin ahdistava olo siitä, että on yksin eikä ole ketään, Lehtonen kertoo.
– Tuntuu, että varsinkin joulunaika vähän pelottaa, että silloin on vielä kurjempi olla yksin.
Sosiaalinen hyvinvointi
Yksinäisyyden inhimilliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset ovat mittavat.
Yksinäisyys heikentää lasten ja nuorten oppimiskykyä ja kykyä muodostaa merkityksellisiä ihmissuhteita.
Pitkäkestoinen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemus lisää riskiä masennukseen, muisti- ja sydänsairauksiin sekä jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Yksinäisyys lisää terveys- ja sosiaalipalveluitten kysyntää ja siten kustannuksia.
Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi kesällä raportin, joka nostaa keskiöön sosiaalisen hyvinvoinnin ja kannustaa pikaisiin toimiin yksinäisyyden vähentämiseksi. Raportin sanoin: ”Sosiaalinen hyvinvointi on terveydelle yhtä tärkeä osatekijä kuin kehon ja mielen hyvinvointi”.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -tutkimuksen mukaan yli kymmenesosa Suomen aikuisväestöstä (13,6 prosenttia) kärsii toistuvasta yksinäisyydestä eli tuntee itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Erityisen yleistä yksinäisyys on nuorilla aikuisilla ja myöhemmin vanhuudessa.
– Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne on hyvin todellinen kokemus, jota ei voi lääkitä pois. Ratkaisu löytyy yhteisöstä, se ei ole vain yksilöitten ratkaistavissa. Tarvitsemme yhteisöjä, joihin kaikki voivat matalalla kynnyksellä tulla ja kokea kuuluvansa, näin luomme kestävää hyvinvointia yhteiskuntaan, Colliander sanoo.





