Suomen Vuokranantajat on huolissaan yksityisten vuokranantajien verokohtelusta. Yksityinen vuokranantaja maksaa vuokratuloistaan pääomatuloveroa, joka on vuokranantajaliiton mukaan kiristetty järjestelmällisesti. Vuonna 1995 pääomatuloverokanta oli vielä 25 prosenttia, kun tällä hetkellä pääomatulovero on 30-34 prosenttia.
– Aivan kaikille muille pääomatulomuodoille paitsi vuokratuloille on keksitty joku apparaatti tai väline, jolla loivennetaan verokantaa ja vähennetään pääomatuloveroja. Arvopaperisijoittajilla on vakuutuskuoret, yhtiöllä on kevennetyt osingot, yrittäjillä yrittäjävähennys, metsätalouden harjoittajilla on metsävähennys, metsän verovapaa myynti lapselle sekä vielä myös metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys, luettelee Suomen Vuokranantajien vaikuttamistyön asiantuntija Tuomas Viljamaa tiedotteessa.
– Tämä alkaa olla yhteiskunta, jossa jatkuvasti nostetaan pääomatuloveroa, mutta ainoa merkittävä ryhmä, jonka oletetaan sen täysimääräisesti ja kertymätahtisesti maksavan, ovat vuokranantajat.
– Jos verrataan yksityisen vuokranantajan verokohtelua muihin pääomatulolajeihin, on täysin selvää, että vuokratuloja verotetaan liikaa suhteessa muihin verrokkeihin. Varsinkin, kun asuntokauppaan liittyy vielä varainsiirtoverokin, Viljamaa sanoo.
Suomen Vuokranantajat ehdottaakin veropolitiikan yhtenäistämistä.
– Nykytilanteessa ei olisi edes järkevää esittää vuokratuloille vähennystä, koska silloin pääomatuloverokanta ei koskisi käytännössä ketään tai mitään. Suomen veropolitiikassa pitäisi vähentää vähennyksiä ja reikiä veropohjassa, pyrkiä yhtenäistämään pääomatuloverotusta ja laskemaan koko pääomatuloverokantaa kokonaisuudessaan, Viljamaa toteaa.