Viron ulkoministeri Margus Tsahkna toivoo, että myös Suomi kieltää Baltian maiden ja Puolan tavoin venäläisten autojen pääsyn maahan.
Virossa kielto astui voimaan 13. syyskuuta. Maa noudattaa nopealla aikataululla Euroopan komission ohjeistusta, jonka Venäjälle rekisteröityjä ajoneuvoja ei saa tuoda EU-alueelle edes henkilökohtaiseen käyttöön.
Viron ulkoministeri kertoo yleisradio ERR:lle, että Suomi ei ole vielä asiasta tehnyt päätöksiä. Hän kertoo keskustelleensa asiasta Suomen ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) ja Norjan ulkoministeri Anniken Huitfeldtin kanssa.
Viron kannan mukaan kieltoa vesittää se, jos venäläiset autot pääsevät liikkumaan EU-alueelle Suomen kautta.
– Suomi täsmentää vielä kantaansa ja pohtii, kuinka se tehdään. Henkilökohtaisesti toivon, että näemme jonkin ajan kuluttua sen, kuinka Euroopan komission suositukset ovat toteutuneet, Tsahkna sanoo ja toteaa Suomen etenevän asiassa omaan tahtiinsa.
Maahantulokiellon lisäksi Virossa suunnitellaan jo maassa olevien venäläisautojen takavarikointia valtiolle. Viron sisäministeri Lauri Läänemets on vahvistanut ERR:lle, että hallitus odottaa asiasta Viron vero- ja tullihallituksen lausuntoa.
– Ihmettelen sitä, miksi Venäjän rekisterikilvissä olevat autot ajavat Virossa, tai miksi joku Virossa asuva omistaa Venäjän kilvissä olevan auton? Ehkä siihen on hyvin käytännöllinen syy, mutta yleisesti ottaen näiden autojen ei pitäisi olla täällä. Olisi hyvä, jos näiden verot maksettaisiin ja tievakuutukset tehtäisiin Virossa, kun ne täällä kerran ajavat, takavarikointia kannattava Läänemets sanoo.
#Baltianmaat ja #Puola kielsivät 19.9 alkaen maahantulon kaikilta venäläismatkailijoilta, joilla on #Schengen -viisumi. Suomen tulisi tehdä sama ja osaltaa huolehtia pakotteiden pitävyydestä. @Ulkoministerio @rajavartijat #putin #raja https://t.co/jaYxNLrGtD
— Timo Heinonen (@timoheinonen) September 14, 2023





