Viron ulkoministeri: Venäjä antoi lännelle oppitunnin

Urmas Reinsalun mukaan Viro suhtautuu Venäjään realistisesti.

Ulkoministeri Urmas Reinsalun mukaan Virolla ei ole harhakuvitelmia Venäjästä.

– Suhtaudumme Venäjään realistisesti. Venäjä on myös itse antanut koko lännelle oppitunnin tekemisillään, kun se on ydinasevaltiona aloittanut viimeisen vuosikymmenen aikana kahdesti aseelliset toimet naapureitaan vastaan ja käynyt hybridi- ja infosotaa lännessä. Tämä on todellisuus, jossa toimimme, Reinsalu sanoo Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viron presidentti Kersti Kaljulaid tapasi huhtikuussa Venäjän presidentti Vladimir Putinin. Viron ja Venäjän presidentit tapasivat ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen. Maiden kahdenväliset suhteet ovat olleet viileät, ja Viro on ollut yksi näkyvimmistä Venäjän toimien arvostelijoista esimerkiksi Georgian ja Ukrainan sotien aikana.

Ulkoministeri Reinsalun mukaan suhteet voisivat olla nykyistä huonommallakin tolalla.

– Jos vertaamme 30 vuoden takaiseen aikaan, niin Viron ja Venäjän suhde on itse asiassa erittäin hyvällä tasolla. Emme ole enää Venäjän miehittämä.

– Maidemme väliset suhteet ovat jo jopa niin hyvät, että olemme kaksi itsenäistä valtiota. Ja uskokaa pois, se on valtava askel eteenpäin, Reinsalu sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ulkoministeri väläyttää uusia pakotteita Venäjälle, joka on alkanut jakamaan passejaan Ukrainassa.

– Georgiassa tilanne eskaloitui ennen sotaa samanlaisten toimien takia, hän sanoo.

Reinsalu kertoo ottavansa asian esille Euroopan unionin ulkoministereiden seuraavassa tapaamisessa.

Mainos